Ottawalle loistouutisia – supertähti Erik Karlssonin kunto parempaan päin: ”Oli hienoa nähdä hänet siellä”

Erik Karlssonin viime kevät NHL:ssä oli melkoista taistelua, sillä ruotsalainen pelasi pudotuspeleissä Ottawa Senatorsin paidassa puolikuntoisena. Kauden päätyttyä kävi selväksi, että edessä on jalkaleikkaus ja siitä toipuminen vie aikaa nelisen kuukautta.
Nyt tähtipakin kunto on kuitenkin parempaan päin, ja ruotsalainen palasi jäille. Joukkueensa kanssa aina idän konferenssifinaaleihin asti viime keväänä yltänyt olympiahopeamitalisti ei kuitenkaan tarkalleen tiedä, milloin paluu tositoimiin on ajankohtainen.
Sen Karlsson kuitenkin tietää, että paluu tapahtuu 100-prosenttisessa kunnossa.
– Aion palata ja pelata koska vaan, kun olen 100-prosenttisessa kunnossa. Oli se sitten lokakuu tai marraskuu, ruotsalainen kertoi NHL.comille.
Terveys on tärkein, ja se paistaa myös Senatorsin tähtipakin kommenteista.
– Aion varmistaa, että tämä ei vaikuta minun urani edistykseen.
Karlsson väänsi viime keväänä pudotuspelit väkisin läpi, eikä tuolloin loukkaantuminen vaikuttanut pakin peliin mitenkään radikaalisti. Nyt hänestä on kuitenkin havaittavissa se, että supertähti ei kaikissa harjoituksissa ole mukana ollut.
– Hän ei ollut tänään niin kova kuin hän tavallisesti on. Luultavasti siksi, että hän ei ollut mukana kaikissa harjoituksissa, mutta oli hienoa nähdä hänet siellä, puolustaja Cody Ceci sanoi.
Yöllä Montrealia vastaan pelattavassa harjoitusottelussa joukkueen pakkiparit ovat Johnny Oduya – Ceci, Mark Borowiecki – Thomas Chabot ja Maxime Lajoie – Chris Wideman.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!