Colorado Avalanchen ja hyökkääjä Matt Duchenen keskinäiset suhteet ovat saavuttaneet pisteen, josta ei yksinkertaisesti ole enää paluuta entiseen.

26-vuotiaan tähtihyökkääjän kohdalla puhuttiin vielä aivan Avalanchen harjoitusleirin kynnyksellä, että hän saattaa jättäytyä kokonaan sivuun leiriltä pakottaakseen siirron muualle.

Hän kuitenkin ilmoittautui annetun aikataulun mukaisesti Denveriin, mutta sen jälkeen hän on ollut raadollisen avoin median edessä.

– Minä olen täällä, koska kunnioitan faneja. Olen myös täällä joukkuekavereideni vuoksi. Minulla oli loistava kesä harjoittelun osalta ja olen loistavassa kunnossa, Duchene kertoi viime torstaina BSN Denverin mukaan.

Häneltä udeltiin hänen ”viihtymisestään” seurassa uudemman kerran tällä viikolla ja Duchene piti tiukasti kiinni linjastaan.

– En aio spekuloida minun tulevaisuudellani täällä, vaan otan asiat päivä kerrallaan. Haluan nauttia nyt jääkiekon pelaamisesta. Minä sanoin, mitä minä halusin sanoa, eikä mikään ole muuttunut viime torstaista. Olen täällä tullakseni paremmaksi pelaajaksi ja aiemmin mainitsemieni syiden vuoksi.

Pullataikinan lailla paisuneelle tilanteelle toivotaan varmasti joka suunnalla ratkaisua ja Ottawa Sunin arvostettu toimittaja Bruce Garrioch kertoo lähteisiinsä perustuen, että Ottawa Senators on tiukasti Avalanche-tähden kintereillä.

Garrioch käyttää Senatorsin GM:nä toimivan Pierre Dorionin viime päivien toimista (asian suhteen) sanoja ”jahtaavat häntä aggressiivisesti”.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Sun-toimittaja ei kuitenkaan kehota vielä hankkimaan Duchenen nimellä varustettuja Senators-paitoja, sillä diilin toteutuminen on kaukana varmasta. Lisäksi hän mainitsee ainakin Montreal Canadiensin, Carolina Hurricanesin ja Nashville Predatorsin olevan mukana samassa pelissä.

Senatorsin tiedetään olleen Duchenen perässä alkukaudesta 2015-16 lähtien, sillä tuossa vaiheessa Avalanchen GM Joe Sakic alkoi vastaanottaa tarjouksia tähtihyökkääjästään.

Vaikka Duchenen käytös ei ole välttämättä sieltä parhaasta päästä, näin pitkään kestänyt rupeama saa satavarmasti jokaisen ymmärtämään denveriläisseuran tähtipelaajan turhautumisen.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.