Veteraanipuolustaja olisi saanut yksivuotisen sopimuksen toisaalta – valitsi try outin Blackhawksin kanssa!
Kuva: Getty Images
Joillakin veteraaneilla on ollut hankalaa löytää kesän aikana itselleen uutta pelipaikkaa NHL:stä, sillä muun muassa Jaromir Jagr sekä Jarome Iginla ovat yhä edelleen ilman uutta seuraa. Lisäksi legendaarinen Shane Doan ehti jo lopettamaan uransa, jäätyään ilman jatkoa Arizona Coyotesista.
Myös puolustaja Cody Franson ollaan voitu lukea kyseiseen listaan, mutta uusimpien tietojen mukaan tämä ei ole ollut tilanne 30-vuotiaan puolustajan kohdalla.
Nimittäin Chicago Sun-Timesin Dhiren Mahibanin mukaan Franson olisi saanut useita yksivuotisia sopimustarjouksia. Hän jäi ilman jatkoa Buffalo Sabresista, missä hän pelasi edelliset kaksi kautta.
Mahiban kuitenkin kertoi samalla, että Franson on hylännyt kyseiset sopimustarjoukset, sillä hän haluaa tosissaan päästä luutimaan Chicago Blackhawksin takalinjoille. Itse asiassa hän haluaa sitä niin paljon, että hän on suostunut seuran kanssa jopa try out -malliseen sopimukseen.
Franson siis lähtee taistelemaan pelipaikasta Blackhawskiin harjoitusleirin kautta. Jos Mahibanin antamat tiedot pitävät paikkansa, on Fransonille nostettava isosti hattua. Try out -sopimus kun ei takaa pelaajalle vielä yhtään mitään.
Toki Blackhawksin tilanne sen puolustajien suhteen on hankala, sillä se kauppasi kesän aikana Trevor van Riemsdykin toisaalle, minkä lisäksi se päästi Johnny Oduyan vapaille markkinoille. Kaiken kukkuraksi Brian Campbell lopetti jääkiekkouransa.
Franson had one-year offers elsewhere, decided on PTO with #Blackhawks...
Cody Franson has signed a PTO with the #Blackhawks, I’m told.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?