NHL:n tuolloin kuumimmat tappelijat ottivat yhteen vuonna 1992 – jälki oli juuri sen mukaista (VIDEO)

NHL oli vielä vuosikymmen takaperin täysin eri laji, sillä usean joukkueen kokoonpanosta löytyi vielä tuolloin puhtaita tappelijoita.
Usein kyseiset herrat istuivat vaihtopenkillä tuppea pureskellen, päästen kentälle vasta siinä vaiheessa, jos valmentaja janosi kostoa jotakin pelaaja kohtaan, tai joukkue vaati muuten vain herättelyä.
Joskus tappelijat olivat myös erinomaisia voimahyökkääjiä, kuten tässä tapauksessa kaksikko Tie Domi sekä Bob Probert. Molemmat olivat 90-luvun alun pelätyimpiä pelaajia, sillä he eivät perääntyneet mistään.
9. helmikuuta 1992 sitten tapahtui oikein urakalla, kun vastakkain asettuivat Probertin edustama Detroit Red Wings ja Domin New York Rangers. Kaksikko otti kyseisenä vuonna kahdesti yhteen, ja tämä oli niistä ensimmäinen.
Madison Square Gardenin yleisö sai lopulta haluamansa, kun kaksikko osui samaan aikaan jäälle. Hanskat tippuivat keskiympyrässä ja sen jälkeen jäällä oli päällä todellinen sirkus.
Sekä Domi että Probert saivat perille muutamia tiukkoja osumia, eikä todellista voittajaa saatu koskaan täysin selville. Domin mukaan titteli meni kuitenkin hänelle, sillä hän näytti yleisölle hänen mielikuvituksellista mestaruusvyötään.
Tappelun jälkeen myös muut jäällä olevat pelaaja intoutuivat hanskaamaan keskenään, joten New Yorkin illassa nähtiin tappeluiden rakastajien todellinen supernäytös.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Patrik Laineen edustamalle Columbus Blue Jacketsille pamahti synkkiä uutisia
- Toimittajalta kova arvio: Aleksandr Ovetshkinista tulossa kauppatavaraa?
- Huipputehoja paukuttanut Leijonat-hyökkääjä kutsuttiin NHL:ään – iskettiin heti supertähden vierelle!
- Flunssa-aallon kurimuksessa olevalle Columbukselle lisää loukkaantumishuolia
- St. Louis Blues kauppasi veteraanipakkinsa pois – pelasi seurassa kymmenen kautta
- Pittsburgh Penguins palkitsi AHL:n suomalaisen tehomiehen – sai vihdoin kutsun NHL:ään
- NHL-toimittaja pudotti mahtavia uutisia Jesse Puljujärvestä!
- Patrik Laine joutui ikävälle listalle – seura maksaa yhdestä tehopisteestä jättimäisen hinnan
- Ottawa Senatorsille musertava uutinen: Ykköstähti pitkään sivussa!
- Toronto Maple Leafsille karmea takaisku!
- Entinen pelikaveri muistelee Evander Kanen kiusaamista: ”Kaikki se oli ansaittua”
- Patrick Kanesta tipahti mehukas sisäpiiritieto – ”Hän tulee shokeeraamaan kaikki”
- Patrik Laine joutui ikävälle listalle – seura maksaa yhdestä tehopisteestä jättimäisen hinnan
- Columbus pyöräytti vaihtokaupan NHL:ssä!
- Rasmus Ristolaisesta tipahti hurja siirtohuhu NHL:ssä – tähtisikermä kiinnostunut!
- Siirtolista kutsuu! Nashville Predators näytti ykköskierroksen varaukselle ovea
- Mitä ihmettä? Tuukka Rask palasi Boston Bruinsin harjoitusvahvuuteen – fanit innostuivat
- NHL-toimittaja pudotti mahtavia uutisia Jesse Puljujärvestä!
- Nuoret Leijonat saamassa hirmuisen vahvistuksen MM-jäille? IL: Neuvottelut käynnissä
- Mikael Granlund pilasi Patrick Kanen paluun huimilla tehoillaan