Kun puhutaan koko NHL-uransa, eli yli 1 000 ottelua samassa NHL-seurassa pelanneesta pelaajasta, sana ”legenda” on enemmän kuin oikeutettu.

Tässä tapauksessa kyse on Montreal Canadiensin tänä kesänä taakseen jättäneestä Andrei Markovista, joka siirtyi alkaneeksi kaudeksi KHL:ään ja Ak Bars Kazanin paitaan.

38-vuotias konkaripuolustaja nähtiinkin uuden seuransa pelipaidassa ensimmäistä kertaa tosipelien muodossa – kyseessä on näky, johon tottuminen ei tapahdu käden käänteessä – kun kazanilaisseura isännöi KHL-avauksessaan kiinalaisseura Kunlun Red Staria.

KHL

@khl_eng
Look good in green, Andrei. #KHL10

Ottelu päättyi Kazanin 4-2-voittoon ja Markov jätti välittömästi jälkensä KHL-kaukaloihin, kun hän oli syöttämässä joukkueensa avausmaalia, joka oli samalla myös ottelussa 1-1-tasoitusmaali.

Täysin virheetöntä Markovin peli ei vielä ollut, sillä hän oli kertaalleen kaukalossa vastustajan iskiessä maalin, mutta hänen pelaamisestaan oli välittömästi nähtävissä, että hän tulee olemaan jättimäinen apu KHL-seuralleen, kuten myös ensi helmikuussa Venäjän olympiajoukkueelle.

Markov ehti pelata Montrealissa huimat 990 runkosarjaottelua ja 89 pudotuspeliottelua: runkosarjassa hän teki tehot 119+453=572 ja pudotuspeleissä pisteet 5+27=32.

Se, onko Markov nähty viimeistä kertaa NHL-kaukaloissa, on kuitenkin vielä jollain tasolla kysymysmerkki. Hän nimittäin jätti oven ainakin osittain raolleen, kun hän ilmoitti heinäkuun lopulla, kanadalaisseuran verkkosivuilla, jättävänsä Montrealin taakseen.

– Sitähän ei koskaan tiedä. En siis sulje oveani Montrealiin tai NHL:ään.

– Mutta tänä päivänä tulen palaamaan Venäjälle ja nähdäkseni se on reilua monia ihmisiä kohtaan. Synnyin siellä, aloitin pelaamaan siellä ja haluan palata takaisin pelaamaan parasta jääkiekkoani.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.