Seuralegenda lopetti yllättäen seuran palveluksista – taustalla ymmärrettävä ja hellyyttävä syy

Kun puhutaan nykypäivän seuralegendoista, pomppaa Daniel Alferdssonin nimi esiin luultavasti jokainen kerta. Hän nimittäin edusti Ottawa Senatorsia yhteensä 17 vuoden ajan (1996-2013), kunnes hän siirtyi viimeisellä kaudellaan Detroit Red Wingsiin.
Mies pelasi Ottawassa lopulta 1 178 runkosarjaottelua, joissa ruotsalaisen lavasta syntyi 426 maalia ja yhteensä 1 108 tehopistettä.
Uransa jälkeen Alfredsson toimi Senatorsin jääkiekkotoimien vanhempana neuvonantajana, kunnes hän päätti astua roolista sivuun tämän kesän aikana. Tuolloin mies ei kertonut päätökselleen mitään syitä, mutta nyt hän avasi vihdoin suunsa. Taustalla ei ole fanien onneksi mitään dramaattista.
– Minulla on meneillään muutama projekti, mutta ei mitään suurempaa. Haluan vain olla koti-isänä hetken aikaa, Alfredsson kertoi Ottawa Sunille.
– Kun koulut alkavat, tulee minulla olemaan paljon aktiviteetteja lasten kanssa. Lisäksi muutamme tänä syksynä uuteen taloon, joten olemme suunnitelleet paljon tätä. Kaiken kaikkiaan vuosi tulee olemaan kannaltani hyvin hiljainen, noin niin kuin kokonaisuudessaan.
Alfredsson ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta, että hän palaisi seuran vahvuuteen uudelleen vielä tulevaisuudessa. Tässä saattaa kuitenkin vierähtää vielä jokunen tovi.
– Jos saan vastaavan mahdollisuuden vielä uudestaan, tulisin harkitsemaan tätä todella paljon. Se on asia, mistä tiedän parhaiten ja se on myös asia, mitä rakastan. Voin kuvitella itseni takaisin tulevaisuudessa, mutta se on taasen asia erikseen, miten asian näen silloin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa