Tappio tuli, Nuorten Leijonien Joni Ikonen iski päätöserään hatun – katso kaikki Suomen tulokset & tilastot!
Kuva: Getty Images
Suomi joutui taipumaan länsinaapuri Ruotsin käsittelyssä 5-6-jatkoaikatappioon ja näin ollen Nuoret Leijonat ei kyennyt saalistamaan World Junior Summer Showcasessa ainoatakaan voittoa.
Aiemmin Suomi oli hävinnyt Yhdysvaltain kahdelle ”värijoukkueelle” ja sen jälkeen maalin erolla Kanadalle ja Yhdysvalloille; Kanadaa vastaan Nuoret Leijonat venytti ottelun jatkoajalle.
Sama oli tarina myös Tre Kronoria vastaan. Suomi tasoitti ottelun ylivoimalla, kun pelikellossa oli jäljellä enää 51 sekuntia, mutta lopulta Ruotsi vastasi voittomaalista jatkoajalla.
Suomen ykköstykki ottelussa oli päätöserään hattutempun nakuttanut Joni Ikonen, jonka kaikki osumat syntyivät ylivoimalla. Ensiksi hän toi ajassa 41:26 joukkueensa 3-3-tasatilanteeseen, hieman ennen erän puoliväliä hän toi jälleen Leijonat rinnalle ja lopulta hän myös pakotti maalillaan ottelun jatkoajalle.
Ikosen, joka varattiin tänä kesänä Montreal Canadiensiin toisella varauskierroksella (#58), kolmesta maalista peräti kahdessa syöttäjänä toimi Aapeli Räsänen.
Tre Kronorin tehokkain oli viime kesänä kuudennella kierroksella Boston Bruinsiin varattu Oskar Steen, joka nakutti kiekon Ukko-Pekka Luukkosen selän taakse peräti neljään eri otteeseen.
Tässä vielä Suomen tulokset WJSS:ssä:
USA White – Suomi 4 – 2 (ei saatavilla) USA Blue – Suomi 4 – 1 (0-0, 3-0, 1-1) Kanada – Suomi 6 – 5 JA (2-1, 0-3, 3-1, 1-0) USA – Suomi 4 – 3 (1-0, 1-3, 2-0) Suomi – Ruotsi 5 – 6 JA (1-2, 1-1, 3-2, 0-1)Suomen Top 5 -tehokkaimmat pelaajat:
- Joni Ikonen 3+2
- Janne Kuokkanen 2+2
- Robin Salo 2+1
- Aapeli Räsänen 0+3
- Aarne Talvitie 2+0
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Toronto Maple Leafsin uusittu rosteri täynnä kysymysmerkkejä – pudotuspelit jäävät haaveeksi
- Benjamin Rautiainen räväytti heti Tampa Bayssa – selässä yllättävä pelinumero
- Florida Panthers nappasi yli 300 NHL-ottelun miehen vapailta markkinoilta
- Montreal löi rahaa tiskiin: kaksi pelaajakiinnitystä – Stanley Cup -mestarille pitkä sopimus
- NHL:n televisiointi 2026-27: Viaplay, Disney+ ja MTV
- Carolinan mestarikapteeni: uusi sopimus
- Pistelinko kaupattiin NHL:ssä – solmi nyt ison jatkosopimuksen
- Washington rysäytti – hyökkääjälupaukselle viime hetkillä kahdeksan vuoden jättisopimus!
- Nyt se tapahtui – Cutter Gauthier rustasi jättimäisen sopimuksen!
- Liikaa keskinkertaisuutta, liian vähän ratkaisuvoimaa – Seattle jää ulos pudotuspeleistä
- Maalitykki kieltäytyi siirrosta Seattleen – Kraken-tähdeltä suorat sanat
- Tapparan entinen hyökkääjälupaus NHL:n hoito-ohjelmaan
- Patrik Laineen vaimo vihjasi tulevasta – tämä kohta pisti silmään
- Paljastus: Carolinan mestaripuolustaja jätti siirtopyynnön!
- Sportsnet: Historiallinen NHL-sopimus syntymässä – yli 80 miljoonaa dollaria!
- Urheilucast: Patrik Laine salaisessa tapaamisessa – tässäkö uusi seura?
- Näkökulma: Connor Hellebuyckin siirtosaaga räjähti käsiin – Winnipegin täytyy hyväksyä karmea tarjous
- Aleksandr Ovetshkin poseeraa Putinin leirissä – kiusallinen kuva julki
- Jarmo Kekäläinen rysäytti – Buffalon superlupaukselle yli 50 miljoonan dollarin jättisopimus!
- Minnesota Wild: jättimäinen kiinnitys!