Vahvistaako Wild rivejään jenkkihyökkääjällä? – Yhdistämässä voimansa uusien hankintojen kanssa
Kuva: Getty Images
Minnesota Wild suoritti kesän aikana suuren vaihtokaupan, kun se lähetti puolustaja Marco Scandellan ja hyökkääjä Jason Pominvillen Buffalo Sabresiin, mistä se sai vastineeksi hyökkääjät Tyler Ennisin sekä Marcus Folignon.
Nyt tämä kyseinen kaksikko on kenties saamassa Wildin riveihin entuudestaan tutun pelaajan, sillä raportit kertovat veteraani Drew Staffordin olevan kiinnostunut liittymään Wildin vahvuuteen. Hän pelasi kaksikon kanssa samaan aikaan juuri Sabresin riveissä.
Asiasta kertoo Wildin ”hovitoimittaja” Michael Russo Star-Tribunen nettisivuilla. Hänen mukaansa Stafford on ollut osapuolista se, joka on ottanut yhteyden seuraan, sillä hän haluaa itse jatkaa uraansa juuri Minnesotassa.
Stafford pelasi viime kaudella Winnipeg Jetsin ja Boston Bruinsin riveissä, minne hänet kaupattiin siirtotakarajan aikana. 31-vuotias hyökkääjä pelasi sesongilla yhteensä 58 runkosarjaottelua, joissa hän keräsi tililleen vain kahdeksan maalia ja yhteensä 21 tehopistettä.
Kuitenkin esimerkiksi vielä toissa kaudella hän iski 21 maalia 78 runkosarjaotteluun, joten kyseessä on maalinälkäinen hyökkääjä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia