SHL-seura Frölunda Indiansin pelipaita on järkyttävä esimerkki siitä, mitä mainokset voivat pahimmillaan uniformulle tehdä.

NHL:ssä ollaan viimeisen reippaan vuoden aikana puhuttu mainosten tuomisesta pelipaitoihin. Tätä on lähes poikkeuksetta jokaisen fanin toimesta pidetty pyhäinhäväistyksenä, sillä kautta historian NHL-paidat ovat olleet koskemattomia mainoksilta.

Mainosten on puhuttu tulevan paitoihin sen myötä, kun Adidas korvasi tänä kesänä Reebokin NHL-seurojen pelipaitojen valmistajana, mutta vielä ainakaan toistaiseksi asia ei ole julkisesti edennyt mihinkään suuntaan.

Siinä, missä Pohjois-Amerikassa vasta suunnitellaan mainosten tuomista siihen kaikkein pyhimpään, Euroopassa mainokset ovat vallanneet pelipaidoista ison osan jo vuosien ajan. Aivan mitään Superpesiksen tyylisiä tilkkutäkkejä ei olla vielä nähty, joskaan Oulun Kärpät ei ole ollut kaukana tästä.

Sen sijaan SHL:ssä, siis naapurimaa Ruotsin pääsarjassa, siirryttiin kevään pudotuspeleissä aivan omalle ”levelille”.

Toissa kauden mestari Frölunda Indians oli nimittäin lyönyt paitansa niin täyteen mainoksia, ettei siitä meinaa erottaa edes sitä, minkä värinen joukkueen sotisova oli.

Vaikka siis yllä oleva paita oli käytössä jo muutama kuukausi sitten, vasta nyt, Eliteprospects.com:n nostettua kuvan paidasta tänään esille Facebook-sivullaan, someraivo ja valtaisa naureskelu puhkesi.

Seuran ”luomus” onkin saanut somessa erityisesti seuran fanit räjähtämään ja nyt julkaistua pelipaitaa on kuvailtu muun muassa katastrofiksi.

Lähtökohtaisesti seuran pelipaidan vetäminen ylleen pitäisi olla pelaajalle kunnia-asia, mutta Frölundan kohdalla yksikään pelaaja ei pysty kokemaan sitä tunnetta, vaikka sitä väittäisi kuinka toisin.

Jotkut seuran faneista ovatkin menneet jopa niin pitkälle, että he ovat sarkastisesti suositelleet Indiansia jättämään paitaansa ainoastaan tekstin ”Frölunda” ja poistamaan itse logon siitä; tämän myötä mainoksille aukeaisi lisätilaa.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.