Montreal Canadiensia koko NHL-uransa ajan edustaneen Andrei Markovin aika kanadalaisseurassa saattaa olla tulossa päätökseen.

Vielä aiemmin tällä viikolla useat pohjoisamerikkalaislähteet raportoivat 38-vuotiaan venäläiskonkarin hakevan kahden vuoden ja yhteisarvoltaan 7 miljoonan dollarin jatkosopimusta.

Kyseiset puheet voidaan kuitenkin heittää romukoppaan, sillä mediajätti TSN:n arvostettu toimittaja Bob McKenzie kertoo Markovin pyytävän Canadiensilta kaksivuotista jatkopahvia, jonka yhteisarvo olisi käsittämättömät 12 miljoonaa dollaria.

Hintapyyntö on Markovin osalta tähtitieteellinen, sillä hän ei ole edes parhaina pelivuosinaan tienannut niin paljoa. Itse asiassa viimeiset kymmenen vuotta hänen vuosipalkkansa on ollut 5,75 miljoonaa dollaria.

McKenzie uskookin vakaasti, ettei Canadiens lähde maksamaan moista summaa pitkäaikaiselle luottopuolustajalleen, vaan päästää tämän testaamaan vapaat pelaajamarkkinat.

Markov on pelannut NHL:ssä yhteensä 990 runkosarjaottelua, jotka siis kaikki samassa seurassa, tehden niissä tehopisteet 119+453=572. Pudotuspeleissä hänet on nähty 89 ottelussa, pistein 5+27=32.

Päättyneellä kaudella Markoville kirjattiin 62 runkosarjaottelua ja niissä hänen tehonsa olivat 6+30=36.

Vaikka kyseessä on edelleen todellinen huippupuolustaja, 38 vuoden iässä notkahdus saattaa tapahtua koska tahansa ja juuri tämä seikka on varmasti se, mitä Montrealissa pelätään.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.