Ei ole TOTTA! – Flyersin varaama nuorukainen haukkunut seuran Twitterissä p*skaksi
Kuva: Getty Images
Philadelphia Flyersin draftin ehdottomasti kuumin nimi oli kakkoseksi valahtanut Nolan Patrick, joka päätyi New Jersey Devilsin sijasta pennsylvanialaisseuran haaviin.
Flyers pääsi varaamaan ensimmäisellä kierroksella kuitenkin myös toistamiseen, ja tällä kertaa valinta osui vuonna 1999 syntyneeseen Morgan Frostiin, joka oli tilaisuuden 27. varaus.
Jos Frostilta olisi kuitenkin kysytty vuonna 2013, mitä mieltä hän olisi tulevasta, ei hänen suupielilleen olisi noussut kovinkaan leveää hymyä. Nuorukainen nimittäin kirjoitti Twitter-tililleen 1.11.2013, että ”Hahahah the flyers are shit”. Toisin sanoen ”Flyers on p*ska”.
Mitä sitten 1.11.2013 oikein tapahtui. No, oikeastaan Frost ei ollut edes kommentissaan väärässä, sillä kyseisenä päivämääränä Flyers todella oli p*ska.
Se nimittäin hävisi kotikaukalossaan Washington Capitalsia vastaan pelatun ottelun lukemin 7-0.
Kamppailu piti sisällään myös kolmannen erän räikeän tapahtuman, jonka pääosassa oli kuumaverinen maalivahti Ray Emery.
Hän nimittäin hyökkäsi tuolloin virkaveljensä Braden Holtbyn kimppuun, vaikka mies teki käyttäytymisellään selväksi, että hän ei halua tapella. Yhtä kaikki kyseinen päivämäärä muistetaan yhtenä Flyersin lähihistorian synkimmistä päivistä.
https://www.youtube.com/watch?v=uadzvjFDro8
LUE MYÖS:
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Teuvo Teräväinen sai pelottavan tärskyn – hammas putosi jäälle
- Sieltä se tuli – Ville Koivunen iski NHL-uransa avausmaalin!
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus