KÄSITTÄMÄTÖN arvio Miro Heiskasen tulevaisuudesta – ”Scott Niedermeyerin kaltainen”
Kuva: Juha Tamminen
NHL:n kykyjenetsijät ovat antaneet vahvoja kommentteja koskien suomalaispuolustaja Miro Heiskasen tulevaa varausta ajatellen.
Heiskasta on huhuiltu joissakin spekulaatioissa jopa kolmosvaraukseksi saakka, mutta hän tulee kamppailemaan tittelistä ainakin Cale Makarin kanssa. Kummallekin nuorukaiselle on omat puolestapuhujansa, mutta kykyjenetsijöiden antamat arviot Heiskasesta ovat auttamatta todella komeaa luettavaa.
– 17-vuotiaana hän on pelannut jo 35-vuotiaita pelaajia vastaan, jotka ovat pelanneet ammatikseen jo 20 vuotta, joten se antaa hänelle etua. Sinä et pelaa Liigassa, jos et ole tarpeeksi hyvä, ja hän on oli siellä uskomaton. Hän on todella hyvä luistelija, sekä etu- että takaperin. Hänen peliälynsä on loistava, hän on iso ja vahva ja aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän pystyy laukomaan ja hän on erittäin hyvä pelinrakentaja, eräs skoutti on kertonut NHL.com:lle.
Eräs kykyjenetsijä laittaisi Heiskasen Makarin ohi ainoastaan hänen kokemuksensa vuoksi. Heiskanen pelasi viime kaudella Helsingin IFK:n riveissä komeita minuutteja.
– He ovat molemmat loistavia luistelijoita ja he pystyvät luomaan asioita hyökkäyspäässä. Puolustuksen kannalta Heiskanen on kokeneempi, sillä hän on pelannut isoja minuutteja viime kaudella, joten hänen kokonaisvaltainen kehittyminen laittaa hänet minun listallani Makarin ohi, kykyjenetsijä tokaisi NHL:n verkkosivuilla. Kenties kaikista komein arvio tuli kuitenkin loppuun, kun eräs kykyjenetsijä vertasi häntä NHL-legendaan. – Heiskanen on minun listallani numero 1. Hän Scott Niedermeyerin kaltainen, kerran sukupolvessa -kaveri. Peli on hänelle helppoa, kolmas kertoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia