Oliko ulos ostetun Colorado-puolustajan NHL-ura siinä? – Vancouver-flopille jatkosopimus

Colorado Avalanche ei pyytänyt 37-vuotiasta Francois Beaucheminia luopumaan siirron estävästä pykälästään, vaan päätti ostaa tämän sopimuksestaan ulos.
Beauchemin saapui Coloradoon kaudeksi 2015-16. Hänestä odotettiin joukkueen alakertaan todellista puolustavaa puolustajaa, jonka tehtävänä oli ennen kaikkea vaikeuttaa vastustajien maalintekijöiden elämää.
Ensimmäisellä kaudellaan Beauchemin oli ajoittain helisemässä omassa päässä ja hänelle kirjattiin tehotilasto -7. Samaan aikaan hän laittoi kuitenkin kertaheitolla piste-ennätyksensä uusiksi, kun kokenut kanadalainen teki 82 runkosarjaotteluun pisteet 8+26=34.
Viime kausi olikin sitten selkeästi mollivoittoisempi. Toki koko joukkue pelasi farssimaisen kauden, kun se keräsi koko runkosarjan aikana ainoastaan 48 sarjapistettä ja jäi viimeisestä pudotuspelipaikasta 46 pisteen päähän. Beaucheminille kirjattiin 81 runkosarjaottelua, mutta pistesaldo oli ”vain” 5+13=18 ja tehotilasto ikävästi -14.
Näin ollen Avalanche, joka pyrkii täyteen uudelleenrakennusprojektiin, päätti ostaa Beaucheminin ulos sopimuksestaan, joka olisi kattanut vielä tulevan kauden ja haukannut denveriläisseuran palkkakatosta 4,5 miljoonan dollarin kokoisen siivun.
Asiasta kertoo NHL.com.
Gudbransonilla edessä ratkaiseva vuosi
Erik Gudbranson pyysi eri tietolähteiden mukaan vuosi sitten kesällä Florida Panthersilta tiettävästi noin viisivuotista jatkosopimusta, viiden miljoonan dollarin vuosipalkalla. Panthersissa tähän ei kuitenkaan suostuttu ja hänet kaupattiin Vancouver Canucksiin.
Vuoden 2010 varaustilaisuusessa kaiken kaikkiaan kolmantena varatun Gudbransonin kaudesta uudessa seurassa tuli kuitenkin täydellinen mahalasku. Hän pystyi loukkaantumisten myötä pelaamaan ainoastaan 30 ottelussa, niissä hän teki tehot 1+5 ja hänen tehotilastonsa oli umpisurkea -14.
Kaikesta huolimatta Canucks päätti kuitenkin tehdä 195-senttisen ja 100-kiloisen jässikän kanssa jatkosopimuksen, joka on yksivuotinen ja arvoltaan 3,5 miljoonaa dollaria.
Sopimuksen arvo perustuu yksinomaan siihen potentiaaliin, joka Gudbransonilla on, mutta sen lyhyys on seurausta siitä, ettei Vancouverissa oltu valmiita ostamaan niin sanotusti sikaa säkissä.
25-vuotiaan puolustajan onkin nyt onnistuttava tulevalla kaudella erinomaisesti ja alettava lunastamaan niitä häneen kohdistettuja odotuksia, sillä muussa tapauksessa ensi kesänä edessä lienee sopimuksen hakeminen vapailta pelaajamarkkinoilta, eivätkä lähtökohdat ole todellakaan millään muotoa hyvät.
Canucks kertoi Gudbransonin jatkosopimuksesta Twitter-tilillään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!