Kommentti: Steve Yzerman teki sen taas – montako kania on vielä hatun pohjalla?
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightningin GM Steve Yzerman on nostanut itsensä eliittirooliin, mitä tulee hänen peliuransa jälkeiseen tehtävään salamapaitojen general managerina.
Vaikka seuran viime kausi menikin penkin alle, on hän onnistunut keräämään Tampaan sellaisen nipun, jolle edes Stanley Cupin mestaruus ei vaikuta saavuttamattomalta tehtävältä.
Kaiken lisäksi Yzerman on tehnyt tämän tiukkojen raamien puitteissa, sillä Lightning on kärsinyt viime vuosina palkkakatto-ongelmista. Tästäkin huolimatta Yzerman sai pidettyä viime kesänä esimerkiksi Steven Stamkosin ja Victor Hedmanin seuran riveissä, alennetuin sopimuksin.
Lightningin tästäkin kesästä tiedettiin tulevan hankala, sillä sen on tehtävä jatkosopimukset Ondrej Palatille, Tyler Johnsonille sekä Jonathan Drouinille. Tai no, Drouin ei ole enää ongelma, mutta palataan siihen aivan hetken kuluttua.
Yzerman on tehnyt Lightningin palkkakattoon tilaa nyt useiden vaihtokauppojen myötä, kuten treidaamalla Ben Bishopin, Valtteri Filppulan, Brian Boylen ja viimeiseksi juuri Jonathan Drouinin toisaalle.
Sai mitä halusi
Drouinin tilanne on elänyt jo pitkään, sillä jo toissa kaudella seura joutui hyllyttämään kanadalaisen niskuroinnin vuoksi. Siitä ei käy kiistäminen, etteikö kyseessä olisi superlahjakas ja jo tasonsa todistanut laatupelaaja, mutta asennevamma varjostaa taustalla. Kaiken lisäksi Drouin olisi tuskin ollut kovinkaan halukas jatkamaan sopimustaan Lightningin kanssa, joten oli ainoastaan luontaista kaupata mies toisaalle. Se, että kumpi voitti kaupan, Lightning vaiko Montreal Canadiens, on vielä täysin mahdoton sanoa. Toki kanadalaisseura sai Drouinin myötä välitöntä apua, eikä mikään estä häntä kasvamasta supertähden tasolle. Siitä ei käy kuitenkaan kiistäminen, etteikö Lightning olisi saanut nuorukaisesta erinomaista korvausta; Mikhail Sergachevin ja toisen kierroksen varausvuoron. Kyseessä on siis 18-vuotias puolustajalupaus, jonka Canadiens varasi viime kesän yhdeksännellä vuorolla. Toki on mahdollista, että Drouin kasvaa Montrealissa supertähden asemaan, eikä Sergachev onnistu lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia. On myös mahdollista, että Drouin jää junnaamaan keskivertoa parempana hyökkääjänä ja Sergachvista kasvaa lopulta Victor Hedmanin manttelinperijä. Tärkeintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että juuri tätä hetkeä ajatellen Yzerman onnistui loihtimaan vaihtokaupasta haluamansa, eikä hän missään nimessä luopunut Drouinista ilman kunnon korvausta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:stä surkeita suomalaisuutisia – kaksi Leijonien olympiapelaajaa loukkaantui
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi – laukoi komean voitto-osuman
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Vincent Trocheckista jysähti iso siirtohuhu – ”Se on todellista”
- NHL:n entinen kärkivaraus sai lähtöpassit!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- TSN: Nazem Kadri jätti siirtopyynnön
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä