Kesä on jälleenrakentajien juhlaa – jälleen yksi ykköskierroksen varaus kaupan!

Boston Bruins palasi tänä keväänä pudotuspeleihin kahden vuoden tauon jälkeen, mutta jo ensimmäisellä kierroksella Ottawa Senators oli vahvempi otteluvoitoin 4-2.
Heikko menestyskään ei ole kuitenkaan karkottanut Bruinsin menestyshaaveita minnekään, sillä seuran tavoitteena on yhä ja edelleen pelkkä voittaminen.
Tästä syystä se onkin valmis kauppaamaan tämän kesän ykköskierroksen varauksensa toisaalle. Bruins omaa tilaisuuden 18. varauksen. Se toivoo saavansa tällä riveihinsä lisää NHL-valmista laatua, mikä auttaa joukkuetta jo ensi kaudella.
Tämä kävi ilmi GM Don Sweeneyn haastattelussa, jossa hän kertoi seuran tulevan kesän tavoitteista.
– Se on yritys parantaa joukkuettamme. Meillä on ollut useita varausvuoroja viime vuosien aikana ja meillä on tunne, että niistä voi materialisoitua erittäin hyviä pelaajia Boston Bruinsille. Enkä sitä paitsi tekisi työtäni jos en yrittäisi parantaa joukkuettamme nyt ja lyhyellä aikavälillä, Sweeney kertoi Boston Heraldin mukaan.
– Minua katsottiin vinoon vuonna 2015, kun minulla oli hallussani kolme ensimmäisen kierroksen varausta. Tämä siitä syystä, että oikeaa kauppaa ei koskaan sopinut eteen. En sano varmuudella, että saamme suoritettua tällä kertaa kaupan, mutta se on ehdottomasti asia, minkä myötä voimme parantua.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä