Sami Lepistö sulki NHL-ovensa lopullisesti? – World Cup -momentum valui hukkaan
Sami Lepistön päätös tehdä 1+1 vuotinen sopimus KHL:ssä pelaavan Helsingin Jokerien kanssa mitä todennäköisimmin päätti hänen NHL-unelmansa.
32-vuotias suomalaispuolustaja on väläytellyt viime vuosien aikana mahdollisuutta palata NHL:ään ja hän on myöntänyt sen kiinnostavan häntä.
– Kun pääsi taas haistelemaan sitä fiilistä, niin olihan se nastaa. En ole sillä tavalla miettinyt (NHL:ää) – mietitään, jos tulee sellainen mahdollisuus vastaan, Lepistö pohti viime joulukuussa Helsingin Jokerien verkkosivuilla.
– En väkisin sinne halua, mutta World Cup oli ainutlaatuinen kokemus käydä pelailemassa sen tason jätkiä vastaan ja se fiilis, mikä siellä oli. Kyllä se ajatus kiinnostaa.
Vuosi sitten kesällä esteeksi uskotaan nousseen hänen KHL-sopimuksensa, mutta tätä kesää pidettiin potentiaalisena NHL-sopimuksen solmimisajankohtana, sillä Lepistö oli sopimuksettomassa tilassa ja hän jätti myös MM-kisat väliin.
Jokerit kuitenkin tiedotti tänään Lepistön palaavan kotiin, mikä sinetöi ainakin tulevan kauden osalta NHL:ssä pelaamisen, ja mitä todennäköisimmin koko loppu-uran osalta. NHL nimittäin nuorenee koko ajan ja kokeneiden pelaajien on entistä vaikeampi löytää reittiään taalakaukaloihin, vaikka toki poikkeuksiakin on.
Tämä kesä olisi muutoinkin ollut se oikea aika havitella NHL-sopimusta, sillä Lepistö oli ehkä Leijonien paras puolustaja syksyllä pelatussa World Cupissa, joka pelattiin kaiken lisäksi NHL-koon kaukalossa.
Lepistö on urallaan pelannut NHL:ssä, edustaen sekä Washington Capitalsia, Phoenix Coyotesia, Columbus Blue Jacketsia että Chicago Blackhawksia, kaudet 2007-2012. Tuona aikana hänelle kirjattiin 176 runkosarjaottelua ja niissä tehot 6+29=35. Pudotuspeliotteluita hänellä on tilillään kymmenen ja niissä suomalaispuolustaja on iskenyt yhden maalin.
Kokeneella Lepistöllä on allaan kaksi loistavasti sujunutta KHL-kautta, sillä niiden aikana hän pelasi 113 runkosarjaottelua ja teki niissä pisteet 17+44=61. Pudotuspeleissä hän on ollut jopa vielä vakuuttavampi, tehtyään kahden viime kevään aikana 24 otteluun tehot 6+10=16.
Oma osansa Lepistön päätöksessä oli satavarmasti heinäkuussa syntyvillä kaksospojilla sekä mahdollisuudella pelata olympialaisissa.
– Kymmenen vuotta olen mennyt pitkin ja poikin maailmalla. Sopimukseni oli katkolla, ja kaksoset ovat tulossa heinäkuussa, Lepistö kertoi Kainuun Sanomien mukaan Jokerien tiedotustilaisuudessa.
– Olen pelannut pari viime kautta tosi hyvää lätkää. Ensi vuoden olympialaiset kiinnostavat.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti