MM 2017: Yhdysvallat nappasi turnauksen avausvoiton – Arizona Coyotesin superlupaus tykitti hattutempun Tanskan verkkoon (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Yhdysvallat ja Tanska pelasivat sunnuntaina Kölnissä samaan aikaan, kun Suomi ja Ranska ratkaisivat paremmuuden Pariisissa.
Yhdysvallat sai otteluun loistavan alun, sillä se osui Tanskan verkkoon jo viiden minuutin pelin jälkeen. Ensimmäisellä erätauolle mentiin lukemissa 3-1, kun Anders Lee, Clayton Keller ja Johnny Gaudreau osuivat Yhdysvalloille ja Morten Madsen Tanskalle.
Toisessa erässä Yhdysvallat osui jälleen kolmesti, kun maalintekijöinä kunnostautuivat Lee, Keller ja Brock Nelson. Tanskan ainoan osuman teki Liigassakin pyörähtänyt Nicklas Hardt.
Erityisesti Kellerin toinen maali oli varsin upea, sillä 19-vuotias hyökkääjä ajoi röyhkeästi maalille ja ohitti Tanskan maalilla pelanneen Sebastian Dahmin.
Kolmannessa erässä 19-vuotias Keller täydensi hattutemppunsa ajassa 53:00. Hattutemppu oli Kellerille uran ensimmäinen aikuisten tasolla.
Keller on Arizona Coyotesin ensimmäisen kierroksen varaus kesältä 2016. Keller debytoi jo tällä kaudella NHL:ssä, mutta ensi kaudella häneltä odotetaan jo vakiokokoonpanon paikkaa taalakaukaloiden puolella.
Yhdysvallat nappasi näin turnauksen avausvoittonsa selvin luvuin 7-2. Se kärsi avausottelussa katkeran tappion Saksalle maalein 1-2, joten voitto oli varmasti helpotus nuorelle joukkueelle.
Tanska sen sijaan on aloittanut turnauksen kahdella tappiolla, ja se jahtaakin tiistaina turnauksen avausvoittoaan, kun se kohtaa Slovakian.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa