Bruce Boudreaun joukkue jälleen tukalassa tilanteessa – ”Kuin se olisi seitsemäs ottelu”
Kuva: Getty Images
Minnesota Wildin kausi on katkolla keskiviikkona, kun se kohtaa neljännen kerran St. Louis Bluesin. Wild on hävinnyt kaikki kolme ottelua, vaikka se muun muassa ensimmäisessä ottelussa laukoi hurjan määrän kohti Bluesin maalia.
Sunnuntain ottelussa sama kaava jatkui, sillä Bluesin maalilla Jake Allenille merkattiin 40 torjuntaa, joista 19 ottelun kolmannessa erässä.
Wildin päävalmentaja Bruce Boudreau on tunnetusti saanut joukkueensa erinomaiseen vireeseen runkosarjassa, mutta on sitten sulanut pudotuspelien alkaessa. Sama kaava näyttää toistuvan, vaikka joukkueet eivät olekaan vertailukelpoisia toisiinsa nähden.
Ottelun jälkeen Boudreaulla oli selkeä viesti, kuinka joukkue motivoidaan seuraavaan otteluun.
– Meidän täytyy ajatella, kuin se (keskiviikon ottelu) olisi seitsemäs ottelu, Boudreau totesi Michael Russon mukaan.
Wildin voitettava neljä ottelua putkeen
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Boudreau oli luonnollisesti pettynyt, mutta silti kokenut valmentaja uskoi, että joukkue voi kääntää ottelusarjan vielä edukseen. – Se on mahdollista. Sitä ei tosin tapahdu kovin usein. Kun sinulla on takana kolme näin tiukkaa peliä kuin meillä, sen kääntäminen ei vaadi paljoa, Boudreau vastasi toimittajille. – Tavoitteemme on voittaa keskiviikkona. Voitolla keskiviikkona, olemme onnellisia päivän ajan, ja näemme sitten, mitä tapahtuu perjantaina.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen