Bruins-puolustaja debytoi NHL:ssä pudotuspeliottelussa – peliaika lähes 25 minuuttia!
Kuva: Getty Images
Boston Bruins kärsii muutaman avainpuolustajan loukkaantumisesta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Se nimittäin aloitti pudotuspelinsä viime yönä, mutta joukkueen kokoonpanosta uupuivat sekä Torey Krug että Brandon Carlo.
Tämän vuoksi se joutui tekemään monien mielestä jopa epätoivoisen ratkaisun, kirjoittaessaan tulokassopimuksen puolustaja Charlie McAvoyn kanssa.
McAvoy on toki todella potentiaalinen tapaus, mutta hän on 19-vuotias, eikä hänen tilillään ole kuin neljä ottelua ammattilaiskaukaloissa. Nämäkin ovat tulleet aivan äskettäin, kun hän siirtyi yliopistokautensa jälkeen Bruinsin AHL-seura Providence Bruinsin riveihin.
Neljässä pelaamassaan ottelussa McAvoy keräsi tililleen kaksi syöttöpistettä. Tämän jälkeen tuli sopimus Bruinsiin, minkä jälkeen hänet kutsuttiin joukkueen pelaavaan miehistöön.
Uskomattomat minuutit
McAvoy joutui siis tiukkaan paikkaan tehdessään NHL-debyyttinsä pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa. Moni ei kuitenkaan uskonut, että päävalmentajana toimiva Bruce Cassidy pyrkisi tekemään hänestä hetimiten esimerkiksi juuri Krugin korvaajan pelimäärää silmällä pitäen. Mutta toisin kävi; McAvoy pelasi ottelussa 24 minuuttia ja 11 sekuntia, joka oli Bruinsin toiseksi kovin määrä heti Zdeno Charan jälkeen (25:32). Tähän toki vaikutti myös se, että Bruinsin takalinjoilta joutui poistumaan loukkaantumisen vuoksi myös Colin Miller. McAvoy oli ottelun jälkeen yhtä suurta hymyä, ja hän tokaisikin medialle, että ”hän vain rakastaa pelata jääkiekkoa”. Cassidy taasen kertoi toimittajille, että McAvoy ”oli loistava”. Nuorukainen on Bruinsin ensimmäisen kierroksen varaus (14.) vuodelta 2016.NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan