Bruce Boudreau häpeissään joukkueensa esityksestä – ”Jos olisin fani, olisin buuannut vieläkin enemmän”
Kuva: Getty Images
Minnesota Wildin tilanne näytti vielä alkuvuodesta varsin hyvältä. Seura eteni voitosta voittoon, ja oman divisioonan voitto näytti todennäköiseltä.
Pelaajasiirtojen takarajalla joukkue hankki Arizona Coyotesin riveistä Martin Hanzalin ja Ryan Whiten. Kumpikaan pelaajista ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta niin ei ole onnistunut myöskään Wild.
Joukkue on nyt hävinnyt kymmenestä viimeisestä ottelusta peräti kahdeksan, ja on jo viisi pistettä perässä Chicago Blackhawksia. Maaliskuun aikana Wild on onnistunut voittamaan vain Florida Panthersin kertaalleen ja San Jose Sharksin kahdesti.
Lisää vettä myllyyn aiheutti Vancouver Canucks, joka voitti Wildin lauantaina lukemin 4-2. Ottelu oli pitkään Canucksin 4-0-johdossa, mutta muutama onnekas pomppu aivan ottelun lopulla toi Wildille vielä pientä toivoa.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Wildin päävalmentaja Bruce Boudreau oli häpeissään joukkueen esityksestä kotiyleisön edessä.
– Se oli nöyryyttävää. Olen häpeissäni. Jos olisin fani, olisin buuannut vieläkin enemmän, sillä he maksavat hyvän summan tästä, Boudreau totesi.
Onko edessä jälleen lyhyt kevät?
Wildin otteiden on parannuttava välittömästi, sillä pudotuspelit ovat aivan nurkan takana. Nykyisellä menolla Wildille ei voi ennustaa kovinkaan pitkää kevättä, mikä valitettavasti on tullut seuralle tutuksi viimeisten kausien osalta. Wild ei ole nimittäin päässyt toista kierrosta pidemmälle kuin kerran, ja siitäkin on aikaa jo 14 vuotta. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Wild kohtaisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joko Nashville Predatorsin tai St. Louis Bluesin. Molemmat joukkueet ovat olleet viime aikoina oivassa vireessä, joten Wildin urakka ei varsinaisesti helpotu, kun pudotuspelit käynnistyvät.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen