NHL jatkoi tiukkaa linjaansa – kahdelle pelaajalle sakkoja sukeltamisesta
Kuva: Getty Images
NHL on tämän kauden osalta pitänyt huolen siitä, että sukeltamiset ja jäähyjen kalastamiset ovat jääneet tekijän mieleen. NHL on nimittäin jakanut sakkoja jo kolmelle pelaajalle: Oliver Ekman-Larssonille, Jevgeni Kuznetsoville sekä Keith Yandlelle.
Tuohon listaan saatiin perjantaina kaksi uutta nimeä, kun Johnny Gaudreau sekä Jake Muzzin saivat molemmat 2000 dollarin sakon sukeltamisesta.
NHL perusteli kummankin sakot selkeästi samalla tavalla.
”Gaudreau sai varoituksen 23. joulukuuta ottelussa Vancouver Canucksia vastaan. Hänen toinen rikkeensä, joka johti 2000 dollarin sakkoihin, tapahtui toisessa erässä ajassa 8:06, ottelussa New York Islandersia vastaan.”
”Muzzin sai varoituksen 14. lokakuuta ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Hänen toinen rikkeensä, joka johti 2000 dollarin sakkoihin, tapahtui ensimmäisessä ajassa 17:41, ottelussa Vancouver Canucksia vastaan.”
NHL:n linjauksen mukaan ensimmäisestä rikkeestä saa varoituksen, mutta toisesta rikkeestä kolahtaa jo 2000 dollarin sakko.
Asteikko jatkuu aina 5000 dollariin saakka, ja viidennestä rikkeestä myös päävalmentajaa rangaistaan. Pelaajan viides rike tietää päävalmentajalle 2000 dollarin sakkoa, jonka jälkeen summa nousee tuhannella dollarilla aina kahdeksanteen rikkeeseen saakka.
Kaikki rahat menevät pelaajien tukirahastoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Donald Trump myönsi Connor Hellebuyckille korkeimman mahdollisen kunnianosoituksen
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen