PELAAJASIIRTO: Jyrki Jokipakka osana ”kolmen palan” kauppaa Ottawaan – Curtis Lazar Calgaryyn
Kanadalaisseurat Calgary Flames ja Ottawa Senators ovat suorittaneet vaihtokaupan, jossa maisemaa vaihtaa myös suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakka.
Jokipakka matkaa kanadalaiskaupungista toiseen kaupassa yhdessä toisen kierroksen varausvuoron kanssa. Flames puolestaan saa kaupassa hyökkääjä Curtis Lazarin.
Senatorsin tiedettiin olevan valmis luopumaan Lazarista, joka ei ollut kyennyt täyttämään seuran johtoportaan ja valmennusjohdon odotuksia. Lisäksi myös pelaaja itse oli halukas vaihtamaan maisemaa ja saamaan siten uuden startin NHL-uralleen.
Senatorsin tiedettiin saaneen eilisiltaan mennessä useammankin tarjouksen, jossa vaihtokappaleeksi tarjottiin pelkkää kakkoskierroksen varausvuoroa. GM Pierre Dorion ei ollut kuitenkaan tyytyväinen pelkkään kakkoskierroksen vuoroon ja niinpä hän kieltäytyi tarjouksista. Lopulta se myös kannatti, kun Flames tarjosi varausvuoron lisäksi hänelle suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakan.
Lazar on 22-vuotias hyökkääjä, joka kykenee pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Hän on Senatorsin ykköskierroksen varaus vuodelta 2013 ja on pelannut toistaiseksi NHL:ssä 176 runkosarjaottelua, tehoin 12+24.
Jokipakka on puolestaan kiekkoillut Dallas Starsin ja Flamesin paidoissa 147 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä pisteet 3+25. Hän aloitti kuluvan kauden vahvasti albertalaisseurassa, mutta lopulta ajautui katsomon puolelle, eikä häntä ole nähty kaukalossa yli kolmeen viikkoon.
EDIT [01.03.2017, 23:41]: Vaihtokaupassa Calgaryyn siirtyy myös puolustaja Michael Kostka.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”

- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!