PELAAJASIIRTO: Detroit Red Wings aloitti tyhjennysmyyntinsä – Brendan Smith NY Rangersin takalinjoille
Kuva: Getty Images
New York Rangersin tiedettiin olevan muun muassa Kevin Shattenkirkin perässä, mutta hän päätyi viime yönä Washington Capitalsin riveihin.
Niinpä Manhattanilla käännettiin katseet uusille vesille ja tarkalleen ottaen Detroitin suuntaan, mistä Rangersin johtoporras löysikin mieluisensa: joukkue hankki Detroit Red Wingsistä puolustaja Brendan Smithin, kertoo New York Post.
Vaihtokaupassa toiseen suuntaan matkaavat toisen kierroksen varausvuoro (2018) sekä kolmannen kierroksen varausvuoro ensi kesälle.
Smithin nimi nousi etenkin viime aikoina esille eri siirtospekulaatioissa. Hän olikin heti Shattenkirkin jälkeen ehkä Trade Deadlinen kiinnostavin puolustajanimi, tai vähintäänkin yksi niistä.
28-vuotias kanadalaispuolustaja on pelannut toistaiseksi NHL:ssä 291 runkosarjaottelua tehopistein 15+52 ja 27 pudotuspeliottelua pistein 2+4. Kuluvalla kaudella hänet on nähty punasiipien paidassa 33 ottelussa. Niissä hän on tehnyt tehot 2+3, ottanut 34 jäähyminuuttia ja merkkauttanut tehotilaston -1.
Mitään sateentekijää Smithistä ei siis kannata Rangersin alakertaan odottaa, kuten vaikkapa Shattenkirkista, mutta toisaalta hän on paljon tunnollisempi pelaaja omassa päässä ja hän tarjoaa osaamistaan esimerkiksi manhattanilaisten alivoimapelaamiseen.
Smith varattiin aikanaan NHL:ään, juuri Red Wingsin toimesta, vuoden 2007 varaustilaisuuden 27 pelaajana. 188-senttisen ja 96-kiloisen Smithin sopimus, joka tuo hänelle kuluvasta kaudesta 2,75 miljoonan dollarin tienestit, on katkolla tulevana kesänä. Hän siis lienee Rangersille mitä todennäköisimmin niin sanottu rental-pelaaja.
Red Wings myi jo aiemmin slovakkihyökkääjä Tomas Jurcon, mutta Smith on ensimmäinen selkeä runkopelaaja, jonka seura kauppasi.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!