Nyt kävi pieni moka: farmijoukkue nosti seuralegendan paidan kattoon, mutta väärinpäin (VIDEO)

Vaikka Pohjois-Amerikka onkin loistava manner huippu-urheilun saralla, niin aina ei kaikki sielläkään mene putkeen. Tästä loistava esimerkki nähtiin toissa yönä, kun ECHL-seurat, Fort Wayne Komets ja Cincinnati Cyclones ottivat toisistaan mittaan.
Ja ennen kuin joku ehtii huomauttamaan, niin kyllä; eipä se ECHL nyt välttämättä huippu-urheilua ole sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuitenkin kyseessä on Yhdysvaltojen kolmanneksi tasokkain kiekkoliiga, joten aivan hupisarjasta ei ole kyse.
Joka tapauksessa edellä mainitussa ECHL-ottelussa nähtiin toissa yönä hauska tapahtuma. Kyseessä oli Kometsin kotiottelu, jonka se muuten hävisi lopulta voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 5-4.
Ottelun alussa tehtiin kuitenkin kunniaa Kometsin pitkäaikaiselle pelaajalle ja kapteenille, Colin Chaulkille. Hän pelasi seurassa 10 kautta, neljällä eri sarjatasolla. Mies toimi Kometsin kapteenina kaiken kaikkiaan seitsemän kauden ajan.
Chaulk saikin toissa yönä arvoisensa kunnianosoituksen, kun Komets nosti hänen paitansa hallin kattoon. Paitsi, että tämä kunnianosoitus meni hiukan mönkään siitä syystä, että paita nousi kattoon väärinpäin.
No, näitä sattuu paremmissakin piireissä. Vai sattuuko..
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan