Enemmän kiekollisista avuistaan tunnettu puolustaja P.K. Subban on tällä kaudella tapellut jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Subban haastoi Arizona Coyotesin hyökkääjä Lawson Crousen, mutta hävisi tappelun selvästi.

Lauantai-illan ottelussa Subban kunnostautui jälleen nyrkkihippasilla, kun hän tappeli Florida Panthersin hyökkääjä Vincent Trocheckin kanssa. Tappelusta ei voisi silti puhua, sillä molemmat kaatuivat pian tappelun alettua jään pintaan.

Trocheckille tappelu oli vasta NHL-uran toinen, joten kyseessä ei ollut varsinaisesti kovanaamojen välienselvittely.

Tilanne käynnistyi, kun molemmat selvästi ärsyttivät toisiaan, jonka jälkeen hanskat tippuivat. Tilanteesta tuomittiin molemmille viiden minuutin rangaistus tappelusta, mutta Subbanille lisäksi kahden minuutin rangaistus väkivaltaisuudesta.

Kun molemmat pelaajat olivat jo jään pinnassa, Subban jatkoi lyöntien vaihtoa, mutta osui epäonnekseen linjatuomariin, joka oli tullut kaksikon väliin.

Ottelussa tehot 1+1 iskenyt Trocheck teki tappelun myötä niin sanotun Gordie Howen hattutempun eli maalin, syötön ja tappeli yhden ottelun aikana.

Koko tilanteen voit katsoa alla olevalta videolta.