Tähtivahti antoi villin vastineensa NHL:n maalinteko-ongelmiin – ”Siinä olisi valtava ero”
Kuva: Getty Images
Vaikka NHL:ssä on nähty viimeaikoina paljon runsasmaalisia kamppailuita, ei se ole muuttanut sitä faktaa, että maalimäärät ovat olleet jo pitkään laskussa.
Tällä kaudella joukkueet ovat tehneet keskiarvolta 2,76 maalia per kamppailu (675 ottelua), joka on tosin suurin lukema sitten kauden 2010-11. Erot ovat toki kosmeettisia, sillä esimerkiksi viime kaudella joukkueiden maalikeskiarvo oli 2,71.
NHL:ssä on usein puhuttu maalivahtien varusteiden koosta, sillä yleinen luulo on se, että jos varusteita pienennetään, syntyisi enemmän maaleja. Veräjänvartijoiden varusteiden kokoa pidetään muutoinkin syynä laskeviin maalimääriin.
Corey Crawford esitti teoriansa
Chicago Blackhawksin tähtivahti Corey Crawford on asiasta kuitenkin vahvasti eri mieltä. Hän toki tiedostaa ongelmat maalinteon vaikeuden suhteen, mutta hänen mukaansa syy ei ole maalivahtien varusteissa. – Olen aina ollut sitä mieltä, että varusteiden koko ei ole ongelma, vaan jään kunto. Jos jäät saadaan samaan kuntoon, kuin vaikkapa Coloradossa, Washingtonissa tai Edmontonissa, saadaan siten luotua sellaiset olosuhteet, että kaverit kyllä tekevät maaleja, Crawford sanaili The Scoren mukaan. – Katsokaa Winter Classicia, missä tilanteita on paljon vaikeampi luoda. Pelaajat räpiköivät kiekon kanssa ja heillä on päät usein alhaalla, että kiekko on varmasti hallussa. Jos näillä kärkipelaajilla olisi päät ylhäällä ja heidän ei tarvitsisi murehtia kiekosta niin paljoa, olisi siinä valtava ero.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”