Bruins-GM ei kiistä päävalmentajan mahdollisia potkuja – ”En välttele sitä kysymystä”
Kuva: Getty Images
Boston Bruins majailee tällä hetkellä Atlantin divisioonan kakkossijalla, joten sillä ei pitäisi olla mitään hätä. Totuus on kuitenkin se, että joukkueen peli on ollut tällä kaudella ailahtelevaa, minkä lisäksi se pelaa pelinsä NHL:n heikkotasoisimmassa divisioonassa.
Kaiken lisäksi Bruins oli etenemässä myös viime kaudella turvallisen oloisesti pudotuspeleihin, mutta joukkue mokasi loppukaudesta pahasti, ja jäi lopulta niukasti ulos kevään tosipeleistä.
Tämä onkin laittanut Bruinsin GM:nä toimivan Don Sweeneyn pahaan paikkaan: tulokset ovat kohtalaisia, mutta olisiko joukkueella vielä varaa parempaan? Mitä esimerkiksi se saisi aikaan, jos kymmenettä kauttaan joukkueen peräsimessä toimiva Claude Julien saisi kenkää, ja tilalle tulisi uusi ja pätevä, ennen kaikkea tuore, naama.
– En välttele sitä kysymystä. Mielestäni se on hyvin ilmeinen kysymys, sillä sinun on mietittävä jokaista asiaa erikseen, Sweeney aloitti puheenvuoronsa Boston Globen kattavassa haastattelussa, joka julkaistiin kaksi päivää sitten.
Viime kausi tuoreessa muistissa
Jääkiekko on pelaajien peli, mutta myös valmennuksella on siinä suuri rooli. Etenkin aikuisten tasolla henkinen valmiustila on paljolti valmennuksen uskottavuudesta kiinni. Esimerkiksi viime kauden lopun romahdus voitaneen laittaa osittain valmennuksen piikkiin. Se ei saanut surkeaa vaihetta loppumaan, mikä maksoi lopulta pudotuspelipaikan. Sweeney myöntääkin, että kaikki vaihtoehdot on mietittävä nyt tarkasti loppuun saakka. – Tämä on hankala tilanne, etenkin siitä syystä, että tavoitteemme eivät ole laskeneet missään vaiheessa. Ymmärrän ja hyväksyn sen, ja olen ollut rehellinen ensimmäisestä päivästä lähtien. – Viime vuonna olimme loistavassa tilanteessa ja sitten k**imme omiin muroihimme. Toivon, että emme ole menossa väärään suuntaan, sillä olemme nyt kohtalaisessa tilanteessa, mutta emme ole hyödyntäneet sitä.LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään