Bruins-GM ei kiistä päävalmentajan mahdollisia potkuja – ”En välttele sitä kysymystä”

Boston Bruins majailee tällä hetkellä Atlantin divisioonan kakkossijalla, joten sillä ei pitäisi olla mitään hätä. Totuus on kuitenkin se, että joukkueen peli on ollut tällä kaudella ailahtelevaa, minkä lisäksi se pelaa pelinsä NHL:n heikkotasoisimmassa divisioonassa.
Kaiken lisäksi Bruins oli etenemässä myös viime kaudella turvallisen oloisesti pudotuspeleihin, mutta joukkue mokasi loppukaudesta pahasti, ja jäi lopulta niukasti ulos kevään tosipeleistä.
Tämä onkin laittanut Bruinsin GM:nä toimivan Don Sweeneyn pahaan paikkaan: tulokset ovat kohtalaisia, mutta olisiko joukkueella vielä varaa parempaan? Mitä esimerkiksi se saisi aikaan, jos kymmenettä kauttaan joukkueen peräsimessä toimiva Claude Julien saisi kenkää, ja tilalle tulisi uusi ja pätevä, ennen kaikkea tuore, naama.
– En välttele sitä kysymystä. Mielestäni se on hyvin ilmeinen kysymys, sillä sinun on mietittävä jokaista asiaa erikseen, Sweeney aloitti puheenvuoronsa Boston Globen kattavassa haastattelussa, joka julkaistiin kaksi päivää sitten.
Viime kausi tuoreessa muistissa
Jääkiekko on pelaajien peli, mutta myös valmennuksella on siinä suuri rooli. Etenkin aikuisten tasolla henkinen valmiustila on paljolti valmennuksen uskottavuudesta kiinni.
Esimerkiksi viime kauden lopun romahdus voitaneen laittaa osittain valmennuksen piikkiin. Se ei saanut surkeaa vaihetta loppumaan, mikä maksoi lopulta pudotuspelipaikan. Sweeney myöntääkin, että kaikki vaihtoehdot on mietittävä nyt tarkasti loppuun saakka.
– Tämä on hankala tilanne, etenkin siitä syystä, että tavoitteemme eivät ole laskeneet missään vaiheessa. Ymmärrän ja hyväksyn sen, ja olen ollut rehellinen ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Viime vuonna olimme loistavassa tilanteessa ja sitten k**imme omiin muroihimme. Toivon, että emme ole menossa väärään suuntaan, sillä olemme nyt kohtalaisessa tilanteessa, mutta emme ole hyödyntäneet sitä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta