Patrik Laineen tilasta ei mitään uutta – taklaajan kasvot hirmukunnossa (KUVA)

Winnipeg Jets kärsi eilen mustasta lauantaista, sillä se ensinnäkin se hävisi ottelunsa Buffalo Sabresia vastaan lukemin 4-3, vaikka se johti sitä jo 3-1.
Kuitenkin suurin takaisku tuli loukkaantumisten rinnalla, sillä Patrik laine loukkasi pelissä itsensä. Tai käytännössä hän ei tehnyt tilanteessa mitään, vaan Sabresin puolustaja Jake McCabe hoiti tämän suomalaisen puolesta.
Hän nimittäin jysäytti Lainetta kohtaan sellaisen taklauksen, ettei kovemmasta väliä. Kaiken lisäksi pommi oli täysin puhdas, vaikkakin harmillinen sellainen.
Laine vaikutti menettävän tilanteessa ainakin osittain tajuntansa. Onkin hyvin todennäköistä, että suomalaisnuorukainen kärsii aivotärähdyksestä, joskin tästä kukaan ei osaa sanoa vielä minkäänlaista varmuutta.
– En tiedä siitä vielä mitään, mutta toivon vain parasta. Momentum oli siinä vaiheessa puolellamme, joten he saivat luultavasti käännettyä sen itselleen sillä taklauksella, Jets-kapteeni Blake Wheeler kertoi Pro Hockey Talkin mukaan pian ottelun jälkeen median edustajille.
Jets ei lopulta antanut medialle minkäänlaista vihiä Laineen tilasta. Kaikki tietävät siis tässä vaiheessa tasan sen määrän, mitä myös eilenkin. Erona on ainoastaan se, että TSN:n Darren Dreger tiesi kertoa, että Laine tulee tapaamaan lääkäreitä myöhemmin tänään Winnipegissä.
Mutta näkisittepä sen toisen kaverin
Kuten jo todettu, taklauksen antanut Jake McCabe ei olisi tilanteessa juuri puhtaammin taklata. Hän piti kätensä alhaalla, ei hypännyt, eikä taklannut päähän, joten voidaan siis olla varmoja, että tilanne ei mene kurinpitolautakunnan syynäykseen.
Taklauksessa oli kuitenkin jotain, mikä saattoi lopulta tehdä siitä niin vakavan: nimittäin McCabe ja Laine kolauttivat siinä päänsä yhteen. Tämä saattoi johtaa siihen, että Laineen päässä pimeni, sillä hän rojahti jäähän hyvin elottoman näköisenä.
Päiden yhteen kolahduksista on olemassa myös varsinaista todistusaineistoa, sillä taklaajana toimineen McCaben naama on todella rajun näköisessä kunnossa. Lisäksi puolustajan naama oli taklauksen jälkeen runsaan veren peitossa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä