Keith Yandlen uskomaton putki sai jatkoa
Kuva: Getty Images
Florida Panthers oli lähellä kokea jälleen kovan iskun loukkaantumisrintamalla, sillä puolustaja Keith Yandle kärsi alavartalovammasta viikonloppuna.
Yandle oli pelannut 577 ottelua putkeen ja kyseinen peräkkäisten ottelujen putki on yksi NHL:n pisimmistä tällä hetkellä.
Joukkue säästyi silti pahimmalta, sillä Yandle tunsi olonsa hyväksi ennen viimeöistä ottelua Philadelphia Flyersia vastaan. Näin mies pääsi jatkamaan kovaa putkeaan 578:een otteluun.
Mies ei kuitenkaan ole sataprosenttisessa kunnossa, ja jääkin nähtäväksi, millaisella jääajalla hän pelaa Panthersissa seuraavien matsien aikana. Saattaa olla, että puolustaja kärsii pitkässä juoksussa siitä, että hän ei jättänyt ottelua väliin vammansa takia.
Yandlen poisjäänti olisi ollut jälleen suuri isku loukkaantumisista kärsineelle Panthersille, sillä tällä hetkellä pantteripaitojen sairastuvalta löytyy sellaiset nimet kuin Jonathan Huberdeau, Alex Petrovic sekä Jonathan Marchessault.
Täksi kaudeksi Panthersiin seitsemän vuoden ja 44,45 miljoonan dollarin sopimuksella siirtynyt Yandle on tehnyt 27 otteluun 13 (1+12) tehopistettä, mitä voidaan pitää heikohkona suorituksena kiekkovahvalle puolustajalle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisaotteet poikivat NHL-sopimuksen – Boston Bruins teki yllätyshankinnan!
- Nyt kävi pahasti – Vegasille raju takaisku NHL-finaaleissa
- Jarmo Kekäläinen tulikuuman tähtinimen kintereillä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- New Jersey haluaa eroon jättipalkkaisesta flopistaan – uudelta seurapomolta raju linjaus
- Yllättävä treidi: Florida Panthers pelaajakaupoilla – hankki suomalaispuolustajan
- Sebastian Ahon huippuilta ei vakuuttanut – Rod Brind’Amourilta tylyä tekstiä: ”Hän tietää”
- Hurjavireinen Juuso Välimäki antaa kovia näyttöjä AHL:ssä – ”Toivottavasti ei ole menossa Sveitsiin”
- Dylan Larkin ei ole ainoa! Toimittaja: Useat pelaajat haluavat ulos Detroitista
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Darnell Nursen siirtopyynnöstä
- The Fourth Period: Ainakin näihin seuroihin Darnell Nurse on valmis siirtymään
- Sebastian Ahon huippuilta ei vakuuttanut – Rod Brind’Amourilta tylyä tekstiä: ”Hän tietää”
- Dylan Larkin ei ole ainoa! Toimittaja: Useat pelaajat haluavat ulos Detroitista
- Hurjavireinen Juuso Välimäki antaa kovia näyttöjä AHL:ssä – ”Toivottavasti ei ole menossa Sveitsiin”
- New Jersey haluaa eroon jättipalkkaisesta flopistaan – uudelta seurapomolta raju linjaus
- Vegas Golden Knights: karu takaisku