Canucks-puolustaja paareilla pois jäältä – ”Onneksi hän reagoi”
Viime yönä nähtiin pelottava tilanne Vancouver Canucksin ja New Jersey Devilsin välisessä ottelussa, kun Devilsin tähtihyökkääjä Taylor Hall taklasi lujaa Canucksin Philip Larsenia, joka jäi tilanteen johdosta makaamaan jäänpintaan.
Tilanne sai alkunsa, kun Canucks-puolustaja Luca Sbisa palautti kiekon Larsenille noudettavaksi oman maalin taakse. Kun Larsen oli tavoittamassa kiekkoa, hän käänsi päänsä menosuuntaan juuri, kun Hall jyräsi hänen ylitseen.
Tilanteesta seurasi luonnollisesti käsirysy, joka kuitenkin päättyi nopeasti, kun sekä Canucksin että Devilsin lääkintähenkilöstö saapui auttamaan Larsenia. Pelaaja vietin lopulta jäältä muutaman minuutin jälkeen paareilla pois.
Canucks tiedotti, että onneksi Larsen reagoi puheeseen ja pysyi hereillä ennen kuin hänet vietiin sairaalaan lisätutkimuksiin.
Tilanteen aiheuttanut Hallin taklaus ei ollut mikään törkytaklaus, vaan puhdas niitti, joka sai aikaan pelottavat seuraukset. Hall piti kätensä kiinni vartalossa eikä tähdännyt Larsenia päähän.
Tanskalaispuolustaja on pelannut tällä kaudella 16 ottelua tehoin 0+4. Miehen NHL-ura on ollut rikkonainen, sillä hän on palloillut AHL:n ja NHL:n välillä ja mahtuupa mukaan myös kahden kauden mittainen KHL-vierailukin, josta jälkimmäinen meni Jokereissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NY Rangers hankki hyökkääjän Seattle Krakenista
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- NHL:stä surkeita suomalaisuutisia – kaksi Leijonien olympiapelaajaa loukkaantui
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi – laukoi komean voitto-osuman
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä