NHL:n All Star -äänestys käynnistyy – voit äänestää vaikka suomalaisia mukaan!

NHL:n All Star -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Los Angeles Kingsin kotiareenalla, Staples Centerissä.
Äänestämään voi lähteä jälleen jokainen fani: Suomalaisilla on toisin sanoen mahdollisuus äänestää esimerkiksi jokin tietty suomalaispelaaja mukaan tapahtumaan. Ääniä on nimittäin mahdollista antaa useampi kuin yksi.
Näin kävi esimerkiksi latvialaishyökkääjä Zemgus Girgensonsin kohdalla kaudella 2014-15, kun koko Latvia asettui hänen taakseen ja kävi tykittämässä mielin määrin ääniä omalle NHL-pelaajalleen.
Äänestys käynnistyy Pohjois-Amerikassa 1. joulukuuta, joten Suomessa ääniä pääsee antamaan myöhemmin kuluvan päivän aikana.
Tapahtuma käynnistyy lauantaina 27. tammikuuta taitokisoilla ja itse All Star -turnaus pelataan viime vuoden tapaan divisioonajoukkuein, kolmella kolmea vastaan, seuraavana päivänä.
Viime kauden tapahtuman kohokohta monille oli lähinnä ”goonin” roolista tunnetuksi tulleen John Scottin mukanaolo tapahtumassa. NHL yritti kaikin tavoin estää hänen osallistumisen, mutta epäonnistui siinä totaalisesti. Lopulta Scott nöyryytti NHL:ää olemalla fanien ykkössuosikki, iskemällä maaleja ja tulemalla valituksi All Star -viikonlopun MVP:ksi. Lisäksi hänen tarinansa tulee päätymään myös valkokankaalle.
Kuluvan kauden All Star -tapahtumassa vastaava ei ole kuitenkaan mahdollista, sillä NHL kehitti erillisen ”John Scott -säännön”, joka estää vastaavanlaisten tarinoiden syntymisen.
Viime kauden tapahtumassa nähtiin myös kaksi suomalaista, kun sekä Nashville Predatorsin Pekka Rinne että Toronto Maple Leafsin Leo Komarov tulivat valituiksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta