Buffalo Sabresin nuori tähtisentteri Jack Eichel alkaa lähestyä paluutaan kaukaloon. Hyökkääjä on käynyt käällä muun joukkueen mukana luistelemassa.

Eichel sai nilkkavammansa kuusi viikkoa sitten, juuri ennen kauden avausottelua. Jenkkisentteri toteaa helpottuneeseen sävyyn, että paluu jäälle muiden mukaan maistuu.

– Olen luistellut yksin jo melko pitkään, joten on mukava päästä kaverien kanssa sinne pitkästä aikaa, Eichel totesi WKBW Buffalon haastattelussa.

– Joukkuekavereista erossa oleminen on vaikeaa. Sitä haluaa olla osana porukkaa kaukalon lisäksi myös pukukopissa. Etenen tällä hetkellä vähän kuin eri aikataulun mukaan mitä kaikki muut.

Hän ei palaa vielä seuraavassa ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan kokoonpanoon, sillä joukkueen päävalmentaja Dan Bylsma totesi, että Eichel tarvitsee vielä lisää täyskontaktiharjoittelua enne kokoonpanoon pääsemistä.

– On se tietenkin hyvä merkki, että hän pääsee muiden mukaan harjoittelemaan, toivottavasti hän edistyy seuraavan parin päivän aikana.

Eichel pelasi tulokaskaudellaan pitkälti kakkosketjun keskellä ja teki 81 otteluun tehot 24+32.