Rasmus Ristolaisella mailaongelmia
Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen kausi on lähtenyt henkilökohtaisella tasolla mukavasti käyntiin, vaikka joukkueen peli sakkaa enemmän tai vähemmän. Yksi ongelma tuntuu kuitenkin vaivaavan toistuvasti.
Hänen mailansa napsuvat poikki kuin EA:n NHL-konsolipeleissä konsanaan.
Varsinkin yrittäessään laukoa kiekkoa suoraan syötöstä tuntuu siltä, että maila ennemmin menee poikki kuin että laukaus onnistuisi. Esimerkiksi maanantain ja tiistain välisenä yönä pelatussa ottelussa Calgary Flamesia vastaan Ristolainen yritti jälleen kerran laukoa one timeria, mutta maila napsahti ja seuraavassa ylivoimassa hänen paikkansa otti Cal O’Reilly.
Silti tyytyväinen mailoihinsa
Joukkueen valmentaja Dan Bylsma ja Ristolainen kävivät sananvaihtoa samalla kun O’Reilly lusiteli jäälle. Ristolainen sai jälleen yv-aikaa seuraavan ylivoiman koittaessa. – Vaihdoin mailaa viime kaudella käyttämääni Baueriin. Se oli nopea päätös ottelun sisällä, Ristolainen sanoi ottelun jälkeen Buffalo Newsille. Puolustaja sanoo olevansa tyytyväinen nykisiin mailoihinsa, muttei ymmärrä mistä niiden jatkuva poikki meno johtuu. Kuten sanottua, Ristolainen on aloittanut kautensa mukavasti, mutta 19 runkosarjaottelun aikana hän ei ole onnistunut tekemään yhtäkään maalia. Ehjänä pysyvät mailat saattaisivat auttaa toki asiaa. Syöttöpisteitä miehen tililtä löytyy yhdeksän kappaletta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- TV:ssä tänään: NHL:n idän kärkipeli ilmaiskanavalla
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kahdeksan maalia! Dallas Starsilta iso ryöpytys
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Edmonton Oilersille karmea takaisku!
- NHL:stä tuttu maalivahti: sopimus Eurooppaan
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Elliotte Friedman: onko tässä Jarmo Kekäläisen ensimmäinen vaihtokauppa Buffalossa?
- Edmonton Oilersin maalivahtitilanteesta tipahti lohduton tieto
- Mikko Rantanen hurjaan saavutukseen – ohitti Olli Jokisen
- Oscar Hemming: uusi seura löytyi!