Julius Honka vastasi loistavasti huutoon – ”Tuntuu hyvältä”
Kuva: Getty Images
Suomalaispuolustaja Julius Hongan ensimmäinen ottelu NHL-kaukaloissa ei olisi voinut juuri paremmin mennä. Vastuuta tuli jopa 21 minuuttia, tilille kilahti uran ensimmäinen piste, oman pään tekeminen oli vahvaa ja kaiken lisäksi hänet valittiin kamppailun kolmostähdeksi.
Honka sai Starsiin pikakutsun siitä syystä, että seuran tähtipelaajiin lukeutuva John Klingberg oli myöhästynyt joukkueen tapaamisesta. Tämän vuoksi Starsin päävalmentajana toimiva Lindy Ruff päätti tiputtaa ruotsalaisen kokoonpanon ulkopuolelle, eikä hänen tarvinnut pettyä kovaan ratkaisuunsa.
Honka sen sijaan oli luonnollisesti tyytyväinen omaan peliinsä. Syöttöpiste maistui hyvälle, mutta suomalainen muistutti myös siitä, että se oli lopulta pieni osa kokonaiskuvaa.
– Luonnollisesti tuntuu hyvältä, koska se oli minun ensimmäinen pisteeni. Se oli kuitenkin samalla vain yksi tilanne isommassa kuvassa, mutta se oli hyvä suoritus. Oli kunnia pelata näiden kavereiden kanssa, Honka kertoi Starsin verkkosivujen mukaan.
Päävalmentaja piti näkemästään
Lindy Ruff oli erittäin tyytyväinen Hongan pelaamiseen, eikä syyttä. Suomalaisesta kuitenkin huokui se, että hän oli saanut kasvaa rauhassa korkoa farmisarjan puolella, sillä otteet kaukalossa olivat erittäin kypsiä. Ruffin kommenteista voikin päätellä, että NHL-stintti ei tule jäämään vain yhden ottelun mittaiseksi. Tämä on kuitenkin vain onnekas arvaus, mutta rehellisyyden nimissä Honka on nyt ansainnut itselleen pidemmän näytönpaikan. – Mielestäni hän pelasi hyvin. Hän sijoittui puolustuksessa hyvin ja piti asiat yksinkertaisena. Häneltä nähtiin myös todella hyvä suoritus aloituksessa, kun hän löysi Brett Ritchien (maalintekijän), Ruff kertoi. – Puolustuksessa hän teki hyvää työtä, jos otetaan huomioon, että tämä oli hänen ensimmäinen ottelunsa. Jännitystä oli varmasti ilmassa ja hän oli todella innoissaan päästessään pelaamaan. Pidin hänen otteistaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Rasmus Andersson: jättisopimus
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä