Julius Honka vastasi loistavasti huutoon – ”Tuntuu hyvältä”

Suomalaispuolustaja Julius Hongan ensimmäinen ottelu NHL-kaukaloissa ei olisi voinut juuri paremmin mennä. Vastuuta tuli jopa 21 minuuttia, tilille kilahti uran ensimmäinen piste, oman pään tekeminen oli vahvaa ja kaiken lisäksi hänet valittiin kamppailun kolmostähdeksi.
Honka sai Starsiin pikakutsun siitä syystä, että seuran tähtipelaajiin lukeutuva John Klingberg oli myöhästynyt joukkueen tapaamisesta. Tämän vuoksi Starsin päävalmentajana toimiva Lindy Ruff päätti tiputtaa ruotsalaisen kokoonpanon ulkopuolelle, eikä hänen tarvinnut pettyä kovaan ratkaisuunsa.
Honka sen sijaan oli luonnollisesti tyytyväinen omaan peliinsä. Syöttöpiste maistui hyvälle, mutta suomalainen muistutti myös siitä, että se oli lopulta pieni osa kokonaiskuvaa.
– Luonnollisesti tuntuu hyvältä, koska se oli minun ensimmäinen pisteeni. Se oli kuitenkin samalla vain yksi tilanne isommassa kuvassa, mutta se oli hyvä suoritus. Oli kunnia pelata näiden kavereiden kanssa, Honka kertoi Starsin verkkosivujen mukaan.
Päävalmentaja piti näkemästään
Lindy Ruff oli erittäin tyytyväinen Hongan pelaamiseen, eikä syyttä. Suomalaisesta kuitenkin huokui se, että hän oli saanut kasvaa rauhassa korkoa farmisarjan puolella, sillä otteet kaukalossa olivat erittäin kypsiä.
Ruffin kommenteista voikin päätellä, että NHL-stintti ei tule jäämään vain yhden ottelun mittaiseksi. Tämä on kuitenkin vain onnekas arvaus, mutta rehellisyyden nimissä Honka on nyt ansainnut itselleen pidemmän näytönpaikan.
– Mielestäni hän pelasi hyvin. Hän sijoittui puolustuksessa hyvin ja piti asiat yksinkertaisena. Häneltä nähtiin myös todella hyvä suoritus aloituksessa, kun hän löysi Brett Ritchien (maalintekijän), Ruff kertoi.
– Puolustuksessa hän teki hyvää työtä, jos otetaan huomioon, että tämä oli hänen ensimmäinen ottelunsa. Jännitystä oli varmasti ilmassa ja hän oli todella innoissaan päästessään pelaamaan. Pidin hänen otteistaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä