Pelataanko Carolinassa NHL-kiekkoa enää pitkään – ”Emme voi vaikuttaa siihen”

Carolina Hurricanes on huolestuttanut NHL:ää jo pidemmän aikaa. Tähän suurin on syy on seuran todella heikko yleisökeskiarvo, joka on esimerkiksi tällä kaudella umpisurkea, 11 189 katsojaa per ottelu.
Tämä on luonnollisesti herättänyt useillakin tahoilla runsaasti kysymysmerkkejä. Suurimmat näistä ovat koskettaneet eritoten sitä, että onko Pohjois-Carolinassa sijaitseva Raleigh’n kaupunki sopiva NHL-jääkiekolle.
Hurricanesin omistaja Peter Karmanos on pitkään vannonut, että seura ei tule muuttamaan nykyiseltä paikkakunnaltaan pois. Hän on painottanut esimerkiksi, että ”Hurricanesista ei tule Quebec Nordiquesia”.
Suunnitelmiin muutos
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi – ainakin 98.5 Sports Montrealin mukaan – että Karmanos olisi valmis myymään seuransa toisaalle. Se ei ole vielä yllätys, mutta uusien tietojen mukaan Karmanos olisi valmis myymään joukkueen jopa siinäkin tapauksessa, vaikka se ei jäisi Pohjois-Carolinaan.
Tähän yksi suurimpia syitä on Karmanosin lakitaistelu hänen kolmea poikaansa vastaan. Osapuolet kinastelevat jopa 100 miljoonasta dollarista, joten jos Hurricanesin nykyinen omistaja häviää taiston, tulee se raporttien mukaan helpottamaan Karmanosin aikeita myydä NHL-seuransa toisaalle.
Hurricanesin presidenttinä toimiva Don Waddel on kiistänyt kaikki väitteet uudelleensijoittamista koskien.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!