Patrik Laineelle tehtiin jälleen uskomatonta kunniaa – verrattiin todelliseen legendaan

Winnipeg Jets ja Philadelphia Flyers ottavat tulevana yönä toisistaan mittaa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Jetsin Patrik Laine saa vastaansa Philadelphia oranssipaidat.
Vielä ei ole selvää, kenet Laineen pitää ohittaa maalia metsästäessään, mutta oletus on se, että Flyersin maalinsuulla tulee aloittamaan Steve Mason. Maalivahti tiedostaa itsekin, että vastaan tulisi tuolloin luistelemaan todella vaarallinen maalintekijä.
– Olen nähnyt hänestä paljon videoita ja hän pyörii jatkuvasti koosteissa. Jopa draftiin mennessä, kun näin hänen haastattelunsa, hän vaikutti todella valmiilta, Mason kertoi NHL.com:n Adam Kimelmanin Twitter-tilin mukaan.
Uskomaton vertaus
Mason on nähnyt uransa aikana monia vaarallisia maalintekijöitä, mutta etenkin Laineelle hän haluaa jakaa kunniaa. Masonin kommenttien mukaan Laineen laukaus on jopa NHL-tasolla todella harvinainen.
– Hänen laukauksensa on samaa luokkaa, kuin Alexander Ovechkinilla tai Brett Hullilla.
– Laineen vedon eteen ei enää ehdi, jos lähdet torjumaan vasta laukaisuvaiheessa. Sinun pitää saada kunnon asento, nähdä kiekko ja olla varma siitä, että olet valmis torjumaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- James van Riemsdykin uusi NHL-seura selvisi!
- Watson: Tässä Jesse Puljujärven ensi kauden seura – ei sittenkään Luganoon?
- Colorado Avalanchen tehomies vaihtaa seuraa: Solmi rahakkaan sopimuksen
- Nyt puhuu Mitch Marner: Tämän takia valitsi Vegasin – näpäytti Torontoa
- NY Rangers ja Carolina pyöräyttivät ison treidin – tähtipakille jättisopimus
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Montrealilta yllätyshankinta – Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Joel Armia vaihtaa seuraa NHL:ssä – tässä uusi osoite
- Nyt jysähti – Brock Boeser teki todellisen yllätysratkaisun!
- TSN: Mikael Granlund vaihtaa NHL-seuraa!
- Fanit haltioissaan – NHL-superlupaus valitsi huikean pelinumeron!
- Toronto Maple Leafs rysäytti jättidiilin pöytään!
- Kova kohtalo: Carolina näytti suomalaispelaajalle ovea!
- 50 miljoonaa dollaria! NY Islanders kiinnitti tähtipelaajansa jättisopimuksella
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Kasperi Kapanen jatkaa Edmonton Oilersissa – näin kävi palkalle
- Boston Bruins kiinnitti maalitykkinsä: kuuden vuoden jättisopimus
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Vladimir Tarasenko kaupattu NHL:ssä