Kommentti: Nyt syynätään – mitä Patrik Laineen NHL-debyytti meille opetti?
Kuva: Getty Images
Patrik Laine keräsi lopulta otsikot viime yön NHL-debyyttinsä jälkeen, kun hän oli tehoin 1+1 osa Winnipeg Jetsin huimaa kiriä. Suomalaista on pelin jälkeen hehkutettu, mutta onko se ollut ansaittua?
Suomalaishyökkääjä aloitti viime yön joukkueensa kolmannessa kentällisessä, yhdessä Mathieu Perreaultin ja Kyle Connorin kanssa. Ykkösylivoimaan Laine ei kuulunut ja ylivoimavastuuta tarjoutui vasta ottelun loppupuolella.
Mutta minkälainen Laine kaukalossa oikein nähtiin?
Ensimmäinen silmiinpistävä merkki oli taklauspelaaminen. Esimerkiksi World Cupissa Laine tuntui jäävän jatkuvasti kakkoseksi taklaustilanteissa ja ajoittain – hieman kärjistäen tokikin – karttavan niitä.
Eilen hän ei karttanut. Sen sijaan 18-vuotias nuorukainen haki taklauksia alusta alkaen ja sillä tavalla toi itsensä peliin mukaan. Hän pelasi NHL-kiekkoa.
Eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin
Laineen pelaaminen kehittyi ottelun edetessä koko ajan. Ensimmäisessä erässä hänelle siunaantui vain yksi puolittainen tilanne, mutta toisessa erässä alkoi tapahtua enemmän. Suomalaispelurin vitja sai järjestään paineen aikaiseksi vastustajan alueelle. Ja se taklaustahti, joka Laineella oli päällä, jatkui myös toisessa erässä. En tiedä mitä aineita tilastoja kirjaavat henkilöt ottelun aikana vetivät, mutta henkilökohtaisesti ottelun katsoneena niitä oli paljon enemmän kuin tilastojen osoittamat kaksi. Taklauspelaamisellaan Laine avasi tilaa myös ketjukavereilleen ja onkin helppo todeta, että Jetsin kolmosvitja oli joukkueensa vaarallisin, etenkin niillä kaikkein surkeimmilla hetkillä, joita Jetsillä eilen riitti.Puolustuspelaaminen liian passiivista – ”väärä laita” syynä?
Yksi ”huolestuttava” seikka Patrik Laineen pelaamisessa oli kuitenkin havaittavissa. Nimittäin, kun Jetsin omassa päässä oli meneillään Hurricanesin pitkä painostustilanne, suomalainen oli täysin pelin ulkopuolella. Ensinnäkin Laine roikkui aivan liiaksi omalla paikallaan oikeassa laidassa, siis liian kaukana painottomassa laidassa. Se taas oli omiaan luomaan valtaisen väylän kanadalaisjoukkueen keskialueelle omassa päässä. Suomalaisen onneksi sitä ei juurikaan päästy hyödyntämään.18-vuotias Tappara-kasvatti oli myös passiivisuutensa vuoksi usein myöhässä tilanteista. Kun kiekko pelattiin Laineen miehelle, ei nuorukainen ehtinyt peittämään laukaus- tai syöttösuuntia, koska hän oli liian kaukana vastustajasta. Ongelma saattaisi olla kuitenkin korjattavissa yhdellä simppelillä jutulla: iskekää kaveri sinne vasempaan laitaan. Siellä Laine nimittäin vietti valtaosan harjoitusleiristä ja siellä hän on vaarallisimmillaan. Nyt oikeassa laidassa pelaaminen aiheutti sen, että Laine oli omassa päässä ikään kuin peura ajovaloissa, ainakin ajoittain.”Iskekää kaveri sinne vasempaan laitaan. Siellä Laine nimittäin vietti valtaosan harjoitusleiristä ja siellä hän on vaarallisimmillaan.”
Ylläripylläri – ylivoimalla tärähti
Viisikkopelaamisessa Laineella on vielä – luonnollisesti, koska alla on vasta yksi tosipeli taalakaukaloissa – reippaasti petrattavaa. Ennen kaikkea suomalaislaiturin täytyy kyetä olemaan vaarallisempi jatkuvalla syötöllä. Tämä edellä mainittu tulee kuitenkin itsestään. Pelirohkeus nimittäin kasvoi jo ensimmäisen ottelun sisällä A-kirjaimesta M-kirjaimeen, joten se Ö-kirjain löytyy sieltä satavarmasti. Ja se saattaa löytyä hyvinkin pian. Ja mitä sitten tapahtuu, kun Laine pystyy maksimoimaan kaiken potentiaalinsa NHL-kaukaloissa? Sitten tulee jälkeä. Rumaa jälkeä. Ja nimenomaan vastustajan näkökulmasta.Mahtavinta tässä on se, että ylivoimalla Laine tulee välittömästi olemaan joukkueensa täsmäase. On vaikea nähdä, että suomalainen sivuutettaisiin jatkossa näin suorasti esimerkiksi 5-3-ylivoimatilanteista, koska yksinkertaisesti samanlaista kaveria ei sinne vasemmalle p-pisteen kaarelle löydy. Tämä oli siis oppitunti myös päävalmentaja Paul Mauricelle. Ennen kaikkea siitä, että miten hänen tulee kultakimpalettaan käyttää. Summa summarum: tässä kohtaa voidaan lopettaa välittömästi puheet siitä, että tuleeko Laine NHL:ssä menestymään, sillä jo yhden pelin otanta tarjosi meille todella paljon. Vastaus on siis: tulee menestymään ja tulee lunastamaan ne häneen kohdistetut huimat odotusarvot.”Tässä kohtaa voidaan lopettaa välittömästi pohdinnat siitä, että tuleeko Laine NHL:ssä menestymään.”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Suomen NHL-huippulupaus löysi uuden seuran
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!