Haastattelussa Jyrki Jokipakka
Kuva: Juha Tamminen
Ilveksessä liigauransa liikkeelle saanut puolustaja Jyrki Jokipakka hyppäsi täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Alkukausi on mennyt AHL:ssä Texas Starsin riveissä.
Toronton vierailun yhteydessä Jokipakka piipahti NHLSuomi.com -sivuston haastattelussa.
Miten paljon olet tykännyt Pohjois-Amerikassa pelaamisesta?
– Aika paljon, että tää on ollut ihan mielenkiintoista aikaa ja tykkään pelata kyllä täällä.Kuinka iso hyppäys oli tulla SM-liigasta AHL:ään?
– Ei se oikeastaan mikään hirveän iso ollut. Mun mielestä täällä on aika saman tasoista peliä, mutta täällä ehkä mennään vähän suoraviivaisemmin. Ei siinä juuri muuta eroa ole.Kuinka tyytyväinen olet omaan kauteesi?
– Ihan tyytyväinen olen ollut tähän asti. Parannettavaa toki aina riittää.17 peliä takana ilman maalia. Joko siitä alkaa tulla paineita?
– Olen sitä välillä miettinyt, mutta ei siitä kannata turhia paineita ottaa. Kun hoitaa puolustuspelin hyvin, niin eiköhän se sieltä tule jossain vaiheessa.Minkälaisia tavoitteita olet asettanut menossa olevalle kaudelle?
– Tietysti se, että pystyy pelaamaan täällä mahdollisimman hyvin ja että saisi jossain vaiheessa näyttöpaikan Dallasissa NHL:n puolella.Kävit myös Dallasin leirillä syyskuussa. Mitä eroja on Dallasin ja Texasin organisaatiossa?
– Dallasissa ne ovat tosi ammattimiehiä. Ei näissä oikeastaan mitään eroja jäällä ollessa tai muuten toiminnassa ole. Matkustamisessa on se ero, sillä me matkustamme bussilla paljon.Teillä ei ole ”paikallisvastustajia” kuin San Antonio. Kuinka paljon matkaatte bussilla?
– San Antonioon (170km)ja Oklahoma Cityyn (600km) mennään bussilla. Pohjoisen reissut lennetään. Lensimme Chicagon kautta Rochesteriin ja sieltä bussilla Utican kautta Torontoon. Torontosta Hamiltoniin ja sitten lennetään Torontosta kohti kotia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Leijonien ketjut uusiksi – Konsta Helenius heti NHL-tähtien vierelle!
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Anaheimin tehotykki leikkauspöydälle – karu lista Ducks-pelaajien vammoista julki
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlund vaatimattomana hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jesse Puljujärveltä suorat sanat: vain tässä tilanteessa hän voisi palata NHL:ään
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- MM-kisat: Konsta Helenius suoraan Leijonien huippuketjuun!
- Jarmo Kekäläisen Buffalo rysäytti ison sopimusuutisen!
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Colorado Avalanche: raju takaisku
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mitä nyt? Vegas aiheuttaa taas pahennusta NHL-ympyröissä
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Konsta Heleniukselta paljon puhuva reaktio MM-ketjuspekulaatioihin