New York Rangers on kaupitellut vuoden 2020 NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi Alexis Lafrenièreä muille seuroille jo pidemmän aikaa.

Näin väittää NHL-toimittaja Jim Biringer, jonka tietojen mukaan Rangers olisi tehnyt ainakin Buffalo Sabresille Lafrenièren sisältävän vaihtotarjouksen.

– Tietääkseni hän on ollut kaupan jo viime kaudesta alkaen. Rangers yritti hankkia J.J. Peterkan Buffalo Sabresista ja Lafrenière olisi kuulunut mukaan pakettiin. Hänen siirtopykälänsä astuu voimaan vasta ensi kauden jälkeen, ei edes vielä tulevana kesänä, Biringer kertoo TSN Radio in Montreal -ohjelmassa.

Toimittajan arvion mukaan Lafrenière tarvitsisi uuden alun uudessa ympäristössä ottaakseen seuraavan stepin urallaan.

– Jokaista pelaajaa ei ole tehty New Yorkin oloihin. Kaikki eivät menesty siellä. Hän voi edelleen olla hyvä pelaaja, mutta mielestäni hän tarvitsee maisemanvaihdoksen. Jotkut kaverit eivät kertakaikkiaan sovellu Rangersiin, Biringer spekuloi.

Toimittaja uskoo Rangersin hakevan entisen ykkösvarauksen kohdalla ennen kaikkea pelaaja pelaajasta -tyyppistä vaihtokauppaa. Hyökkääjän tästä kaudesta käynnistynyt seitsemän vuoden sopimus takaa kanadalaiselle keskimäärin 7,1 miljoonan dollarin vuosipalkan.

Lafrenièren tavoin 24-vuotias Peterka varattiin NHL:ään 2. kierroksella vuonna 2020. 7,7 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava Sabres-hyökkääjä on pelannut tällä kaudella 57 ottelua tehoin 20+18=38. Lafrenièren vastaavat tehot yhtä monessa ottelussa näyttävät lukemaa 12+20=32.

LUE MYÖS: