NHL:ssä nähtiin harvinainen treidi – viime kerralla liikkui suomalaispuolustaja
New York Rangers ja New York Islanders pyöräyttivät vaihtokaupan NHL:ssä. Rangersin puolustaja Carson Soucy siirtyi Islandersiin, kun taas vastineeksi Rangers sai 3. kierroksen varausvuoron tulevan kesän varaustilaisuuteen.
Soucy, 31, pelasi Rangersissa tällä kaudella 46 ottelua tehoin 3+5. Hänen 3,25 miljoonan dollarin kausitienestit takaava sopimus kattaa tämän kauden loppuun asti.
Kyseessä oli harvinaislaatuinen treidi, nimittäin Rangers ja Islanders olivat ennen tätä tehneet historian saatossa ainoastaan kolme vaihtokauppaa. Viimeksi paikallisvastustajat olivat tehneet vaihtokaupan vuonna 2010, jolloin Rangers hankki Islandersista suomalaispuolustaja Jyri Niemen ja antoi vastineeksi Islandersille 6. kierroksen varausvuoron.
Niemi, 35, on jo uransa päättänyt puolustaja. Islanders varasi hänet kesän 2008 varaustilaisuudessa 3. kierroksella numerolla 72. Niemi ei pelannut urallaan NHL:ssä. Miehen tilille kertyi 65 AHL-ottelua ja 67 ECHL-ottelua.
Pohjois-Amerikan vuosiensa jälkeen Niemi pelasi kuusi kautta Liigassa edustaen HPK:ta, Ilvestä, KooKoota sekä Sportia. Hänen viimeiseksi kaudekseen jäänyt 2018-19 sujui Sportissa. Pelaajauransa jälkeen Niemi on työskennellyt muun muassa Ässien ja Lukon junioreissa apuvalmentajana.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
