Yhden SHL:ssä viettämänsä kauden jälkeen paluun Ottawa Senatorsin organisaatioon täksi kaudeksi tehneen Lassi Thomsonin pelipaikka NHL:ssä on jäänyt kauden ensimmäisellä puoliskolla haaveeksi.

Viime kaudella Leijonien vakiokalustoon EHT:lla kuulunut Thomson, 25, on pelannut koko kuluvan kauden AHL:n puolella. Expressenin tietojen mukaan Thomson onkin nyt kääntämässä katseita takaisin Euroopan suuntaan. Ruotsalaislehden mukaan Senatorsin entinen ykköskierroksen varaus on siirtymässä ensi kaudeksi Luganon joukkueeseen Sveitsin liigaan.

Lehden toimittaja Johan Svenssonin mukaan osapuolilla olisi jo alustava sopimus Thomsonin siirtymisestä seuraan ensi kaudeksi. Thomsonin kintereillä on tiettävästi ollut myös miehen viime kauden joukkue Malmö, mutta SHL-seuralle on jäämässä tarjouskilpailussa luu käteen.

Suomalaispuolustaja on kerännyt farmiliigassa tällä kaudella pelaamissaan 35 ottelussa tehot 9+6=15.

LUE MYÖS: