Jarmo Kekäläiseltä vihjailevaa puhetta – Ukko-Pekka Luukkonen kaupataan?
Buffalo Sabresin tuore general manager Jarmo Kekäläinen otti tiistaisessa lehdistötilaisuudessa kantaa organisaation maalivahtitilanteeseen.
Sabresillä on tällä hetkellä NHL-rosterissaan kolme maalivahtia, kallispalkkainen Ukko-Pekka Luukkonen, Colten Ellis sekä kolmikosta parhailla tilastoilla alkukauden torjunut Alex Lyon. Lisäksi AHL:n puolella korkoa kasvamasta löytyy vielä Devon Levi.
Kekäläinen myöntääkin maalivahtiosaston tilanteen vaativan pikaista ratkaisua.
– Olemme käyneet lähes päivittäin keskusteluja siitä, ettei kolmen maalivahdin tilanne ole optimaalinen. Olemme todennäköisesti tilanteessa, jossa meidän on tehtävä pikaisia päätöksiä siirtyäksemme kahden maalivahdin rotaatioon, Kekäläinen myönsi.
Suomalaispomon puheista päätellen ainakaan Ellisin paikka ei olisi uhattuna.
– Hankimme Ellisin, koska meistä tuntui, että hänestä tulisi todella hyvä NHL-maalivahti, Kekäläinen kommentoi 25-vuotiaan maalivahdin asemaa.
Aiemmin St. Louis Bluesin organisaatioon kuulunut Ellis ei ollut ennen Sabres-pestiään pelannut vielä ainuttakaan NHL-ottelua. Edullisella 775 000 dollarin vuosipalkan omaavalla sopimuksella pelaavan kanadalaisen pitäminen seurassa tulisi Sabresille huomattavasti Luukkosta halvemmaksi. Suomalaismaalivahti tienaa kesään 2029 ulottuvasta diilistään 4,75 miljoonaa dollaria kaudessa.
Myös Lyonin, 33, sopimus on huomattavasti Luukkosen vastaavaa edullisempi, 1,5 miljoonaa dollaria kaudessa. Yhdysvaltalaisen sopimus kattaa vielä ensi kauden.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lenni Hämeenaho: kova kohtalo NHL:ssä!
- Panarin-sekoilu viimeinen pisara: Rangers-faneilta suora kannanotto GM:lle
- Edmontonissa kytee taas maalivahtikriisi – Leon Draisaitl sivaltaa Tristan Jarrya
- Niko Mikkola teki sikatempun NHL-megatähdelle – käynnisti hurjan joukkotappelun
- NHL-supertähti ulos olympialaisista – tässä korvaaja
- NHL-sopimus revitään – Juho Lammikko vaihtaa joukkuetta!
- Patrik Laineen kauppaamisesta uutta tietoa – Montreal valmis radikaaliin ratkaisuun!
- Karmea kolaus: NHL-tähtihyökkääjän kausi ohi!
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli
- Dramaattinen tieto Gavin McKennan tapauksesta – tämä kärjisti tilanteen
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä