Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
Toronto Maple Leafs on kerännyt kauden seitsemästä ensimmäisestä runkosarjapelistään kolme voittoa ja seitsemän pistettä, mikä on jo nostattanut seuran sisällä kuumia tunteita.
Tuorein konttaus koettiin keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa New Jersey Devilsin haettua Torontosta 5-2-vierasvoiton. Päävalmentaja Craig Berube heitti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa bussin alle varsinkin Auston Matthewsin johtaman ykkösketjun.
– Tuo esitys ei riitä. He eivät saa jatkuvaa painetta hyökkäysalueelle. Se (kemian muodostuminen) saattaa ottaa aikansa, mutta rehellisesti sanottuna olen kyllästynyt siihen, Berube pauhasi medialle tappiopelin jälkeen.
Matthewsin laidoilla ottelun aloittivat koko kauden miehen rinnalla viettänyt nuori Matthew Knies sekä Max Domi, jolle optimaalisempi vaihtoehto olisi pelipaikka kakkos- tai kolmosketjussa. Berube sekoittikin ottelun edetessä ketjuja ja kokeili Matthewsin rinnalla Nick Robertsonia ja Calle Järnkrokia.
Ykkösketjussa tilaisuutensa sai alkukaudesta myös tuore suomalaishankinta Matias Maccelli, joka on kuitenkin viime otteluissa löytänyt itsensä kakkosketjusta John Tavaresin ja William Nylanderin viereltä. Ketju värkkäsikin Leafsin molemmat maalit Devilsiä vastaan Maccellin avattua samalla maalitilinsä uuden seuransa paidassa.
Maple Leafs koki ottelussa myös huolestuttavan takaiskun, kun sen kärkipuolustajiin lukeutuva Chris Tanev jätti pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Ylävartalovamman saanut jykevä puolustaja saattaa joutua Beruben mukaan sivuun tositoimista joksikin aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Pittsburgh-tähti Kris Letang: pitkä sairausloma
- Evander Kanesta uusi tieto julki – tämä on ex-tähden hintalappu siirtomarkkinoilla
- Kiekkoväki on puhunut! Tässä ovat NHL:n parhaat ja surkeimmat areenat
- Tälläisen jättisopimuksen Artemi Panarin haluaa: ”Numero, jonka olen kuullut…”
- Kaapo Kakko paljastaa: Tällä osa-alueella suurin kehitysloikka tällä kaudella
- Hurja väite: Todellinen yllätysseura valmis hankkimaan Artemi Panarinin megakaupassa!
- The Athletic: Olli Määttä kaupataan NHL:ssä
- Tälläisen jättisopimuksen Artemi Panarin haluaa: ”Numero, jonka olen kuullut…”
- Ismo Lehkonen uskoo: Jani Hakanpää siirtyy NHL:ään – tässä sopiva seura
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Mikael Granlundilta ylisanoja Joel Quennevillelle: ”Aika mahtava”
- Anton Lundell tipahti ulos kokoonpanosta – näin päävalmentaja kommentoi