Minnesota Wildin omistajalta kovaa puhetta Kirill Kaprizovin tulevasta sopimuksesta
Minnesota Wildin ja Kirill Kaprizovin, 28, on huhuttu työstävän sopimusta, joka olisi NHL-historian suurin. Seuran omistaja Craig Leopold kertoi The Athleticin haastattelussa, missä sopimuksen kanssa nyt mennään.
– Minusta tuntuu, ettemme ole enää kaukana. Ajattelen, että olemme jo perillä. Uskon, että kun Kirill tulee tänne ja saa taas annoksen kaupungin innostusta ja rakkautta, niin liikumme eteenpäin oikeaan suuntaan, Leopold paljasti.
Leopold kertoi myös suoraan tulevan sopimuksen kokoluokasta.
– Tämä tulee olemaan jättimäinen sopimus – todennäköisesti isoin NHL:ssä ikinä. Ei ole olemassa parempaa ihmistä tai parempaa jääkiekkoilijaa tai parempaa henkilöä kuin Kirill. Uskon, että tulemme käymään hyvän keskustelun hänen kanssaan. Olen jännittynyt ja odotan keskustelua innolla. Uskon, että liikumme eteenpäin nopeasti sen jälkeen.
Kaprizovin on huhuttu tienaavan seuraavalla sopimuksellaan vuodessa jotain 15 ja 16 miljoonan dollarin väliltä. Hänestä tulisi NHL:n parhaiten palkattu pelaaja. Nykyinen palkkakuningas on Leon Draisaitl 14 miljoonan dollarin vuosiansioillaan.
Viime kaudella Kaprizov pelasi vain 41 ottelua. Niissä venäläishyökkääjä paukutti tehot 25+31=56.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!