Kohupelaaja kohtaa tänään vanhan seuransa – valmistautuu ”sotaan”
New York Rangers ja Vancouver Canucks kohtaavat tänään kello 19.00 Suomen aikaa isossa ottelussa, sillä molemmat joukkueet taistelevat pudotuspelipaikoista viivojen tuntumassa.
Ottelussa on ekstralatausta, sillä Canucksista Rangersiin kaupatut J.T. Miller ja Carson Soucy pelaavat vanhaa seuraansa vastaan.
Etenkin Millerin kannalta peliä on odotettu, sillä tähtipeluri kaupattiin kohun saattelemana. Hän ei raporttien mukaan tullut toimeen Elias Petterssonin kanssa.
− Se on vain bisnestä, kun hyppäämme kaukaloon. Hekin pelaavat siellä pisteistä, joten siitä tulee joka tapauksessa kova taistelu, Miller kommentoi The Athleticille.
Miller sanoi odottavansa, että pelistä tulee ”sotaa”. Lisäksi hän myönsi, että siirto oli hyvä asia. Hän tarvitsi maisemanvaihdoksen.
− He tarjosivat minulle mahdollisuuden, joten olen siitä kiitollinen, Miller kuitenkin totesi.
Soucy muistutti, että vaikka peli on erityinen, panoksena on kahden pisteen potti, joka olisi arvokas pudotuspeleihin pääsyä ajatellen.
− Siitä tulee mielenkiintoista. Tuntuu omituiselta kohdata pelaajia, joiden kanssa on viettänyt melkein koko kauden. Voittaa pitää silti, puolustaja sanoi.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”