Ei ole totta! Suomalaiselta NHL-puolustajalta vietiin taas maali – NHL-uran avausosuma antaa yhä odottaa itseään
Anaheim Ducksin suomalaispuolustaja Urho Vaakanainen, 24, on päässyt juhlimaan useampaan otteeseen NHL-uransa avausmaalia. Siitä huolimatta hänen maalitilinsä NHL:ssä näyttää edelleen nollaa.
Vaakanaisen edustettua vielä Boston Bruinsia alkuvuodesta 2022 hänen luultiin tehneen ensimmäisen NHL-maalinsa, mutta lopulta maali vaihdettiin Curtis Lazarin nimiin. Viime viikolla Vaakanainen ehti jo toistamiseen tuulettaa NHL-uransa avausmaalia, mutta lopulta kyseinen maali merkattiin Adam Henriquen tekemäksi.
Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä Vaakanainen iski kiekon verkon perukoille heti avauserässä. Tälläkin kertaa maali vietiin Vaakanaiselta pois, nimittäin tilannetta edelsi paitsio. Anaheim hävisi ottelun St. Louis Bluesille lukemin 1-3.
Näin ollen Vaakanaisen NHL-uran ensimmäinen maali on ollut enemmän kuin lähellä jo kolme kertaa, mutta se antaa edelleenkin odottaa itseään. Vaakanainen on pelannut Pohjois-Amerikassa jo kaudesta 2018-19 lähtien ja on pelannut NHL:ssä 82 ottelua pistein 0+13. Tällä kaudella mies on summannut 14 peliin tehot 0+3.
Näet Vaakanaisen viime yön hylätyn maalin alta tai täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan