Ville Husso listaa isoimman kehityskohteensa NHL-ykkösvahtina – päävalmentaja lyö tiskiin ison haasteen

Ville Husso valmistautuu parhaillaan toiseen kauteensa Detroit Red Wingsin ykkösmaalivahtina.
4,75 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttivan 28-vuotiaan HIFK-kasvatin ensimmäisen Detroit-kausi sujui kaksijakoisissa merkeissä. Vahvan alkukauden jälkeen seurasi heikompi loppusesonki. Husso näkeekin otteissaan selvän parannuskohteen alkavaan kauteen.
– Aloitin viime kauden todella hyvin. Tämä on yksi asia, jonka haluan ottaa mukaani tälle kaudella. Loppukaudesta en ollut enää sillä tasolla jolla haluan ja jolla minun pitää olla, joten sitä haluan kehittää. Viime kauden alku oli hyvä ja haluan aloittaa myös uuden kauden samalla tasolla, Husso kertoo medialle Red Wingsin harjoitusleirillä.
Red Wingsin päävalmentaja Derek Lalonde suunnittelee peluuttavansa suomalaisvahtiaan noin 60 runkosarjapelissä.
– Odotuksemme Villen suhteen ovat korkealla. Kun sanon hänen olevan ykkösvahtimme, haluamme antaa hänelle ykkösvahdin kuorman. Ideaalitilanteessa ottelumäärä tulee olemaan 56-58 startin välillä, mutta katsotaan, miten kausi kehittyy, päävalmentaja ennakoi.
Husso urakoi viime kaudella 56 ottelua. Tilastojen perusteella parantamisen varaa jäi rutkasti, sillä miehen lukemat 3,11 ja 89,6% olivat sarjan alempaa kastia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä