The Athletic: Tässä NHL:n kauhein sopimus – ”Näyttää vielä pahemmalta vuosien päästä”

The Athletic -sivuston asiantuntija Dom Luszczyszyn on julkistanut listauksen NHL:n surkeimmista sopimuksista.
Luszczyszyn tilastoanalytiikan mukaan Chicago Blackhawksin puolustajalla Seth Jonesilla on NHL:n ylimitoitetuin palkkapussi. Lokakuussa 29 vuotta täyttävä Jones nettoaa mammuttimaista 9,5 miljoonan dollarin palkkaa vielä seuraavan seitsemän kauden ajan.
– Kaudella 2017-18 Jones oli vielä maailman parhaita puolustajia. Hän teki 57 tehopistettä ja oli kaukalossa 57 prosenttia kerroista, kun Columbus Blue Jackets teki tasakentällisin maalin. Hän sijoittui 23-vuotiaana Norris-äänestyksessä neljänneksi ja hänen uskottiin vain kehittyvän entisestään, Luszczyszyn kertoo vuonna 2021 solmitun jättisopimuksen taustoista.
– Jones on tällä hetkellä hyvin kaukana siitä pelaajasta, josta hänestä silloin maksettiin. Hänen sopimustaan on vielä seitsemän vuotta jäljellä ja se tulee näyttämään vielä pahemmalta vuosien päästä, hän jatkoi.
Luszczyszyn näkee, että Jones on asetettu aivan liian suureen rooliin Blackhawksissa.
– Yksi syy Blackhawksin huonouteen viime kaudella oli juuri se, että Jones oli heidän puolustuksen kärkimiehensä. Hän ei selvästikään enää pysty pelaamaan tuossa roolissa kilpailukykyisessä joukkueessa. Blackhawks teki ison vedonlyönnin Jonesin kanssa ja nyt he ovat häviämässä sen, sillä heillä on käsissään NHL:n huonoin sopimus, Luszczyszyn tilitti.
Jones aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Blackhawksin paidassa. Isokokoinen ja hyvin liikkuva yhdysvaltalainen kirjasi päättyneellä kaudella runkosarjan 72 ottelussa tehopisteet 12+25=37. Hänen tehotilastonsa oli pakkasella hyytävin lukemin -38.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Uransa päättänyt Pat Maroon löysi töitä
- Toronto Maple Leafs hankki uuden suomalaisvahvistuksen: ”Olen innoissani”
- KHL:ään suuntaava päävalmentaja Gerard Gallant lataa: ”Olen v*ttuuntunut”
- Lähde: Connor McDavidin sopimus tulee yllättämään kiekkokansan
- Patrik Laine arvioi viime kauttaan MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- NHL Network: Tässä NHL:n parhaat pelaajat 2000-luvulla!
- Uudet haasteet kutsuvat! 900 NHL-ottelun puolustaja vaihtaa maisemaa
- Jevgeni Malkin sai tunnustusta – seurapomo: Yhdessä asiassa kaikkien aikojen ykkönen
- NHL-tähti suivaantui – jätettiin olympiakoneen ulkopuolelle
- Paljastus: Florida-tähdelle valmisteltiin mottipäistä tarjousta – jätti miljoonat pöydälle